ESITTELY
Nimeni on Markku Yli-Pentilä. Osoitteeni jonka 25 vuotta sitten tähän kertomuskokoelmaan pistin on vanhentunut, joten poistan sen tästä. Jatkoin näin: Olen 20-vuotias ja harrastanut aina silloin tällöin kirjoittamista. Lähetin kerran erään scifi-aiheisen kertomuksen kirjoituskilpailuun. Valitettavasti kurssille, jonka tarkoituksena oli antaa kritiikkiä jutuista ei osallistunut tarpeeksi ihmisiä ja sitä ei pidetty. En edes saanut tietää, kuinka mones olin, vain palkinnoille päässeiden nimet. Ylioppilasaineesta sain L:n. Kaiken muun kritiikin lisäksi haluaisin tietää ovatko juttuni samanlaisia. Tämän kokoelman viimeisellä sivulla on sisällysluettelo lähinnä siksi, koska Uskon voima -nimisessä jutussa on monta lukua. Olen viivojen asemesta käyttänyt tähtimerkkejä ** ** lukujen välissä. Mukana on myös vähän aikaisemmin kirjoitettuja juttuja: köyhän miehen painajainen, magiaa, asenne ja tunne. Kuinka tyylini on muuttunut puolessatoista vuodessa? Terveisin Markku Yli-Pentilä. PS kahdenkymmenenviiden vouden päästä: Kokoelma on tässä sallaisenaan enkä ole yrittänyt kirjoittaa juttuja uudestaan tai korjata kirjoitusvirheitä. En saanut läheskään kaikista jutuista palautetta vaan vain tiedon siitä, mikä oli paras ja mikä huonoin, miten tyylini on kehittynyt yms. En ollut siihen silloin kovin tyytyväinen. Kuopion maakuntakirjailijoista sain kattavampaa palautetta, toki silloin kirjoitinkin varmuuden vuoksi haluavani palautetta kaikista jutuistani. Kustantajaa en ole lähestynyt teoksillani - omakustanteita muodossa jos toisessa, mukaanlukien Elisa Kirja, on tehty. -------Katusoittaja
Kerran katusoittaja piilotti saamansa rahat hattunsa salalokeroon ja lähti kulkemaan eteenpäin. Sattuipa siinä olemaan henkilö, jota kutsuttakoon tässä vain murhaajaksi. Murhaaja tähtäsi ja ampui. Sen verran, että katusoittaja varmaan saisi kuulan kalloonsa ja ainakin kärsisi. KAtusoittaja kärsi: viidenkymmenen markan ja kahdenkymmenen viiden pennin tappion. Hänen hattuaan kohottivat huomattavasti siihen piilotetut rahat, joten laukaus ei osunut päähän. -Poliisi on kutsuttu. Oletteko vakavasti vahingoittunut? -Kyllä. Minun hattuuni osui. Katusoittaja ei ehtinyt keräämään rahoja, sillä joku muu teki sen hänen puolestaan. Hänellä ei ollut mitään tuntomerkkejä poliisile murhaajasta koska tämä oli osoitellut häntä aseella takaapäin. Se oli hänen mielestään typerästi tehty. Poliisi kertoi, ettei heillä ollut aikaa metsästellä toisten ihmisten rahoja kun katusoittaja valitti menettäneensä kaikki ansionsa. Katusoittaja otti soittimensa ja lähti kotiin. Saavuttuaan kotiinsa hän söi eilisen aterian tähteet ja soitti eräälle kaverilleen kertoakseen tapahtuneesta. He valittelivat puoli tuntia sitä, että maailmalla oli nykyään todella sairasta porukkaa. Katusoittaja tuli seuraavana päivänä sairaaksi Pilaantuneesta jääTELÖSTÄ. Hän soitti terveyskeskukseen ja sai ajan. Mutta ennen kuin hän ehti sinne asti tuo ennenmainittu murhaaja iski jälleen. Tällä kertaa murhaaja käytti aseenaan veistä ja pakeni ihmisvilinään. Kauhistuneet ihmiset kuulivat ambulanssin tulevan ja jäivät seisomaan. Katusoittaja olisi varmasti jäänyt pitkäksi aikaa makaamaan tajuttomana jalkakäytävälle, ellei eräs jalankulkija olisi älynyt soittaa heti huudon kuullessaan ambulanssia. Niinpä katusoittaja vietiin ambulanssilla sairaalaan. -Älä huoli, kyllä sinä paranet, sanoi joku ambulanssissa uhrin tultua tajuihinsa . Ja se olikin totta. Heti nämä sanat kuullessaan katusoittaja nousi ylös ja löi päänsä ambulanssin kattoon. Hänen haavansa alkoivat parantua ja päästyään sairaalaan hän oli täysin terve. Katusoittaja sai uuden hatun. Kaikki pitivät hänen soitostaan aina siihen asti kunnes murhaaja toisti temppunsa. Murhaaja oli harjoitellut ampumista tämän nolosti päättyneen yrityksen jälkeen. Katusoittaja sattui kuitenkin liikehtimään niin, ettei luoti osunutkaan häneen vaan hänen soittimeensa. Soitin meni rikki ja katusoittaja tuli surulliseksi. Poliisit kutsuttiin paikalle ja väkijoukkoon pakeneva murhaaja saatiin kiinni. Poliisi käytti mm. seuraavia fraaseja: -Teidänlaisenne murhaaja joutuu aina kiinni... Kunnon katusoittajan murha on täysin vastuuton teko ilman mitään näkyvää syytä... ...Korvaamaan hänen soittimensa... Kävi ilmi, ettei murhaajalla ollut rahaa korvata mitään. Katusoittaja rupesi kiertelemään erilaisia kapakoita hankkiakseen rahat soittimeensa. Hänelle naurettiin ja häntä pilkattiin, mutta sai hän joskus vähän rahaakin. Aika kului. Katusoittajalle ruvettiin tarjoamaan mitä erilaisimpia alkoholijuomia ja hän rupesi käyttelemään niitä yhä uutterammin. Työttömyyskorvaus ei riittänyt alkoholijuomiin ja lopulta hän sytytti kerrostaloyksiönsä vahingossa palamaan. Yksiö syttyi kytemään jääneestä savukkeennatsasta. Katusoittaja heräsi liekkien rätinään ja hyppäsi lähimmästä ikkunasta ulos. Hän kuoli koska kyseessä oli kolmas kerros ja hän sattui tulemaan alas sellaisessa kulmassa, että hänen päänsä osui maahan. Eräs valveutunut kerrostalon alimpaan kerrokseen sijoittunut äkkilähdön saanut henkilö soitti sitten palokunnan. Koko kerrostalo paloi ja katusoittaja haudattiin. Hänen hautajaisensa olivat hyvin hiljaiset, ei omaisia eikä paljon tuttuja ihmisiäkään. Hänen ainut omaisensa oli juuri kärsimässä linnatuomiota siitä, että yritti tappaa serkkunsa. -------JUONUT, KAIKKENSA ANTANUT
HÄN oli paljon juonut, kaikkensa antanut. Ja kun hän kotiin palasi, hän koiraansa halasi, niin otus tuo kovin raaka kuvitelkaapa häneltä palan nenästä irti napsi, se pieni, koiranlapsi. Kun hän meni lääkäriin niin siellä sanottiin, että hänellä on tauti paha jota ei vähennä paljo raha. Vesikauhu tauti tuo ei hän enää viinaa juo. -------Kertomus jostakin
Kerran eräs mies huomasi tajuntanmsa sopukassa jotain, josta hänen ei onnistunut millään ilveeellä päästä selville. Hän tuli hirveän levottomaksi: ei saanut öisin un- ta, mietti vihaisena päänsä puhki asiaa, joka oli ollut hänen mieles- sään kerran, ei niin kauan sitten. Hän mietti ja mietti saamatta unta. Sitten kerran toimistossa, työpöydän ääressä hänen tajuntansa jätti hänet pulaan ja Hän näki unta siitä. Hän näki unta veturista, joka kuljetti puhisten häntä eräässä jnanvaunussa johonkin, josta hänellä ei ollut harmainta tietoa. Hän näki vaim taakseen. Jos hän yritti katsoa eteensä, joku tarttui hänen niskaansa ja kääänsi hänet taas niin, että hän ei nähnyt eteensä. Tuota voimaa ei käynyt vastustaminen. Hän yritti rukoilla, pyytää ja anella, mutta voima vain sanoi: -Ei käy! Ole lisäksi hiljaa tai saat sähköiskun. Hän tunsi sähköiskun unessa, säpsähti ja heräsi. Herätessään hän tunsi alaspäin menemisen tunnetta ja heräsi lopullisesti muistaen missä oli. Hyvä niin, sillä juuri silloin ovisummeri soi. Hän pysyi väkisin hereillä ja nukahti heti kotiinsa päästyään. Hän rupesi taas näkemään unta, jossa hän oli veturissa. Kaikki toistui aivan samankaltaisen a ja hän näki ympärillään ihmisiä sidottuina, köytettyinä, suukapuloituina ja vapaina kuten hän, erilaisia ihmisiä kuin hän, ja lisäksi samanlaisia. Kaikki olivat tuossa veturissa ja hän näki, että useimmat vapaista ihmisistä yrittivät erilaisin laittein - sorvein, porin, hitsein ja kelloin - tehdä reikää etuseinään. Pimeät hahmot kuiskivat jotain, josta hän ei saanut selvää. Hän yritti ymmärtää mistä on kysymys herättyään. Häntä väsytti kuitenkin kovasti ja hän nukahti uudelleen nähden unta, jota ei muistanut. Vaikka hän kuinka yritti, hän muisti vain epäselviä kuvia joistain bileistä, jotka olivat kuitenkin jotain unenkaltaista. Hän muisti mokanneensa jotenkin, mutta hän ei muistanut miten. Hän heräsi ja nukahti ja jatkoi unennäköään. Uimahallissa ei ollut paljon porukkaa. Ostettuaan lipun - tämä kaikki tapahtui seuraavan yön unessa - hän lähti liukumäkeä kohti. Siellä häntä tuli vastaan kaunis nainen. -Onko teillä joitain ongelmia? kysyi nainen kuin psykiatri. -ongelmani on suhteet naisiin. En pysty saamaan niitä. -Sellaisiahan te miehet olette. HAluatko mennä liukumäkeen? Hän lähti ja oli onnellinen että oli löytänyt tuon naisen. He liu- kuivat mäkeä alas ja sitten lähtivät uimaan. Koskettaessaan kivipohjaa mies ajatteli olemassaolon taistelua. Karsintaa, koralleja, jonkun toisen unta, jota hän näki tietämättä, mistä tuo outo tunne oli peräi- sin. -Lähdetäänkö uudestaan? kysyi nainen ja hän oli heti valmis. Joku tönäisi heitä sopivalla hetkellä ennen putoanmista veteen. Nainen sanoi: -Nyt lennämme hieman pitemmälle. JA niin he tekivät. He lensivät pitemmälle ja lähtivät uimaan. He ui- vat suoraan huoneeseen. Hänelle tuli siitä mieleen kohtu. Samalla hän tiesi olevansa unessa ja muisti lukeneensa jostakin, että kohtua kuvas Freudin uniteorian mukaan usein talo tai laatikko. Hänen mielestään tämä paikka muistutti enemmän laatikkoa kuin taloa. -Mitä te täällä teette? kysyi mies, joka puuhasi jotain jonkin koneen kimpussa. -Me etsimme elämää, sanoi unen päähenkilö ilman aavistustakaan siitä, mitä se voisi tarkoittaa. -Ottakaa tästä. Mies antoi hänelle jonkinlaisen täytekakun, jonka hän söikin suurella ruokahalulla ja tunsi heti menevänsä sekaisin. Jotain omituista tässä kakussa, hän ajatteli ja näki taas outoja näkyjä bileistä, joissa hän oli ollut mukana ja mokannut pahemman kerran. Itse asiassa samoista bi- leistä, josta hän oli nähnyt unta aikaisemmin. Sitten hän näki taas unta junasta ja ymmärsi sen merkityksen: Elämä. En pysty ennustamaan tulevaisuuteen elämässä enkä näkemään eteeni junassa. Afrikkalainen sananlasku oli oikeassa: tulevaisuus on takana- ni, menneisyys edessäni. Kuljemme taaksepäin kohti tulevaisuutta pystymättä pysähtymään ja muuttamaan mennyttä- aika on todellista. Hätäjarru junassa ei toimi. Selvittyään huumausaineiden vaikutuksesta hän huomasi olevansa jonkun naisen kanssa vangittuna. Heidät tul- tiin kuitenkin päästämään vapaaksi. Hän laski mäkeä erään miehen kans- sa. Hänen teki mieli kysyä tältä, myytiinkö täällä huumeita mutta hän piti suunsa kiinni. Sama tunne kuin kahdella edelliselläkin kerralla säilyi. Tunne josta- kin, tunne elämän taistelussa säilymisestä ja olemassaolosta. He las- kivat kaksi kertaa ja sitten hän huomasi olevansa uimahallin kassalla vain uimahousut jalassa. -etsittekö jotakin? kysyi myyjä. -Haluaisin mennä uimaan. -Miksi teillä sitten on jo uimahousut jalassanne? -Onko täällä liukumäkeä? -Ei. Mutta meillä on kyllä trooppisten erikoisuuksien osasto. Ehkä se kiinnostaisi teitä. Herätessään hän ei muistanut unestaan muuta kuin että se oli ollut mo- nipuolinen kuvaus uimahallireissusta. Työhön mennessään hän muisti, etä joku oli jättänyt hänelle soittopyynnön automaattiseen puhelinvastaajaan, mutta nimeä hän ei saanut millään päähänsä. -Sulle olis puhelu, sanoi keskusneiti puhelimen toisessa päässä kun hän nosti luurin paria tuntia myöhemmin. -Yhdistä tänne! hän sanoi. -Terve Reiska! Mulla olis sulle asiaa. -Erno. Tämäpä yllätys! -Vai yllätys. Mä oon yrittny tavotta sua vaikka kuinka kauan. Missä sä oikein oot ollu? -Kotona nukkumassa ja miettimässä. -Jätin viestin puhelinvastaajaankin. Käviskö, että tulisit töiden jälkeen tänne? Se kävi. Reiska lähti töisdtä asuntonsa sijasta Ernon luo. -Tämä näyttää joltain romuttuneelta autolta, sanoi Reiska kun Erno johdatti hänet autotalliinsa, jossa oli tavallisen auton lisäksi joku romu, joka näytti romuttuneelta Fiat-merkkiseltä romulta. -Mistä sä tämän sait? -Tämä on tehty auton rungosta, sanoi Erno, -Tässä on erinomaiset suojalaitteet. Katsohan, tämä pystyy kulkemaan kolmessa ulottuvuudessa. -Voiko sillä lentää? ei. KaTsopas, tässä on yksi ulottuvuus, sanoi Erno piirtäen kädellään viivan edessään, -Ja tässä toinen, sanoi Erno liikuttaen kättään sivullaan. -Kolmas ulottuvuus on aika. -Ajassa ei voi matkustaa, sanoiReiska. katsopa tätä! Siirretään autoa vähän ja palataan menneisyyteen siihen hetkeen kun mä soitin sulle. He tekivät niin. He tunsivat huimausta, maisema värähteli ja he menettivät hetkiseksi tajuntansa. Avatessaan silmänsä Reiska näki autotallin romuauton ikkunasta. Tämän auton vierellä oli toinen auto, jota kutsutaan fiatiksi ja vielä kolmas, paremman luokan auto. -Näetkös nyt, sanoi Erno heidän mentyään ulos autosta. -Tuo oli joku trikki, sanoi Reiska. -Katsopa nyt! Nyt me menemme ulos autosta ja katsomaan, mitä minä parasta aikaa teen. Muutaman minuutin kuluttua soitan sulle ja sä suostut lähtemään tänne. Puhelimessa on kaijutin ja voit kuulla kaiken. Tule jo! Niin he tekivät ja kaikki tuo piti todella paikkansa. -Ajassa on sivuhaaroja, joita pitkin voi kulkea. Vähän niin kuin tie kulkee usein mutkitellen ja haaroittain. Tämä aika, jota elämme on suora viiva. Nyt on mahdollista kulkea näitä haaroja pitkin ja katsoa, mitä tapahtuu tietyn mutkan takana, tule! He menivät ja katsoivat. Erilaisia kammottavia vaihtoehtoja tulevaisuudessa. Ydinsota, ei ydinsotaa. Taistelu aikakoneesta, ei taistelua aikakonesta. Sitten he menivät maailmaan, jossa kaikki oli näennäiseti hyvin. Se oli tulevaisuudessa, erittäin mutkaisen tien takana. -Kuinka löysit tänne? kysyi Reiska. -Sattumalta. Mutta nyt meidän täytyy lähteä koska kaikki täällä on valvottua. Jos he keksivät meidät, he syyttävät meitä vakoilusta. He lähtivät ja Reiska palasi muutaman drinkin jälkeen kotiinsa tuntien surunsekaista voitonriemua tietämättä miksi. -------Moukari
Kerran eräässä pienessä valtiossa nimeltä Modimano oli oikeusistuin. Tämän oikeusistuimen tuomarit vaihtuivat usein. Oikeusistuimen päällä oli nimittäin moukari. Eikä mikä tahansa moukari, vaan moukari, joka oli oikeuden ja totuuden puolella. Jos tuomari valehteli tai tuomitsi väärin, hänen päänsä lyötiin mäsäk- si isolla moukarilla, joka toimi usein. Sitä, kuka moukarin koneistoa hoiteli tuomarit eivät saaneet koskaan selville. Mutta kaipa koneis- ton hoitelija oli ehdottomasti oikeudenmukainen ja hyvä koneistonhoi- telija, ainakin tuomarit toivoivat niin. Kerran Hgan Mowdin, eräs tuomariston valioita, syyllistyi sinänsä mi- tättömään totuuden vääristelyyn, tosin tietämättään. Hän sanoi, että Vanmalla, eräällä Modimanon vuorella oli yksi huippu. Tosiasaissa huippuja oli kolme. Hänen päänsä muttui aivojen, veren ja luunkappaleiden sekamelskaksi ja valamiehistö, oikeusistuin ja moukari häipyivät paikalta. Kaikki yleisö oli jo lähtenyt siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että Edmorazan prinssi Wojino saisi sakkoja viisitoista vgulia väärien tietojen antamisesta Modimanon valtiolle. SItten eräänä päivänä joukko poliiseja päätti ottaa selville, mistä käsin moukaria ohjattiin. He pystyttivät tikkaat ja lähtivät pitkin moukarin vaijeria kohti sitä paikkaa, johon se johti. He saapuivat koneiston luokse ja näkivät Vanhan Miehen, joka kuunteli putkesta tu- levaa ääntä ja katseli läpi ikkunoiden ja peiolien kohti oikeussalia. -Olen vanha mies, sanoi vanha mies, herra Oikeudenmukaisuus. -Minä tarvitsen tilalleni jonkun toisen, mutta en ole löytäönyt ke- tään. Teidän retkueenne on neljäs, joka yrittää otta selville, kuka johtaa Moukaria. Kaikki, jotka saavat sen selville kuolevat, elleivät osoittaudu tarpeeksi päteviksi liikttelemaan koneistoa. Katsokaahan tuonne! He katsoivat alas pimeään onkaloon. Onkalosta ei näkynyt mitään, ai- noastaan tyhjyyttä. -Tiedätkö, kuinka mones Moukarin käyttäjä sinä oikein olet? kysyuTaantuma Se alkoi kouluista. Pääsytutkinnot muuttuivat yhä helpommin suoritettaviksi ja yhä enemmän kaikenlaiset eri virkoja havittelevat ihmiset - näin kävi etenkin teknisellä puolella - käyttivät erilaisia lunttilappuja ja tietokoneita. Lääkärit, sähköasentajat, tietokonemekaanikot yms. alkoivat yhä enemmän käyttää tietokoneita tiedon tallentamiseen. Lopulta sairaanhoitaja ei osannut antaa ruisketta ilman jotain ääntä, joka on koko ajan korvissa neuvomassa mitä pitää tehdä tai kuvaa, joka näyttää kuvaruudussa mitä pitää tehdä. Se levisi yhtäkkiä. Suuri elektroninen nuha joka muuttui pian elektroniseksi flunsaksi ja lopulta elektrokoleraksi. Elektroninen sairaus kaikissa tietokoneissa. Virusko? Muukalaisten hyökkäys maahanko? Vikako niiden teknikkojen tietokoneissa, joilla oli tämän yleismaailmallisen tietokonesairauden korjausohjeet? Kukaan ei tiedä. Todennäköisesti joku vastuuton ohjelmoija tahallaan tai vahingossa pisti viruksen suosituimpaan tietokonepeliin, jossa voit tuntea olevasi keskiajalla, putoavasi lentokoneista tai ihan mitä mieleesi pälkähtää. Mielikuvat olivat ehdottomasti aitoja, jotkut sanovat. JOka tapauksessa ihmisten tietomäärä alkoi vähetä vähenemistään. Joku saattoi kysyä: -Mihin hävisi isähkö? Eikä kukaan osannut vastata. -mihin hävisivät kaikki palvelunhaluiset robotit? Eikä kukaan osannut vastata. -Missä ovat puhelimet? eikä kukaan osannut vastata. TAI -Missä me joskus asuimme? eikä kukaan osannut vastata.Tosiasia oli, että Maasta oli tullut romuttuneiden laitekasojen tyyssia. Puhelimet eivät toimineet, voimalat olivat pysähtyneet ja palvelunhaluiset robotit elektroruton saastuttamia. Rakennusten varjossa käveli mies. Hän nojasi koivunkarahkaan, jonka hän oli ottanut puistosta. -Nämä romukasat ovat kauniita, sanoi vanha mies, joka oli yllättäen tullut koivunkarahkaan nojaavan miehen luo. -Romukasat? Kuka te olette? -Minun nimeni on Elmor Quwt, sanoi vanha mies. -Minä olen Kalle Kalossintekijänpoika Kalossintekijä, sanoi Kalle Kalossintekijänpoika Kalossintekijä. -Minä tiedän mitä tapahtui, sanoi vanha mnies. -Kyllä kai. Minä vain satutin jalkani. En yrittänyt jahdata Elli Elannonhankkijantytär Elannonhankkijaa. -En puhu siitä. Puhun noista, sanoi vanha mies ja osoitti rauniokasaan. -Noitaluolistako? kysyi kalossintekijä. -Noitaluoliksiko te niitä kutsutte. Hyvä on, puhun noitaluolista. -Me emme uskalla mennä sinne, sanoi Kalossintekijä. -Ette kai. Te pelkäätte. Mutta niotia ei ole. Kaikki he ovat lähteneet ja asuvat täällä, meidän joukossamme. -Täälläkö! Se selittää paljon. Muun muassa sen, miksi lattialisen kirkon pappi viime kuussa putosi villiintyneen hevosen selästä. Onko Elli Elannonhankkijakin noita? -ei enää. Täälläö ei ole noitia. Minä tiedän bniin totta kun nimeni on Elmor Qwuft että sen aiheuttivat venäläiset. -Ketä ne ovat? kysyi kalossintekijä. -Eräitä ihmisiä, jotka ajattelivat joskus... Jaa no toisaalta, antaa olla. Olen varma, että kaikkialla muualla maailmassda yhteydet pelaavat, on tietokoneita ja ihmisiä, jotka asuvat hotelleissa tai omakotitaloissa ja kuluttavat oikeata rahaa. -Mies on hullu, mutisi Kalossintekijä ja lähti pois jättäen omituisen miehen jatkamaan yksinpuheluaan. -Paavali Papinpoika Papi! Anteeksi että vaivaan teiedän korkeuttanne, muta... -Niin, sanoi tyyni ja rauhallinen ääni. Itse asiassa pappi ei ollut tyyni ja rauhallinen. Hänen irstaat touhuilunsa erään palvelustytön kanssa oli keskeyttänyt koputus ja hän joutui aivan pitelemään sydäntään, ettei sen ääni olisi kuulunut. Lisäksi nämä omituiset huhut miehestä, joka kulki ympäriinsä pelottelemassa ihmisiä. -Näin kummallisen miehen puistossa, sanoi kalossintekijä noojaten keppiinsä. -millaisen miehen? -Miehen, joka väittää, että me kaikki olemme noitia ja että jotkut ven... Ven... jotkut kumminkin ovat tehneet meille jotakin. Sitten se puhuu aivan käsittämättömiä ja sillä on joku outo nimi. -Se mies kyllä hoidetaan. Tule, mennään. Lähde solisi. Puut paloivat tasaisesti ja mies, Elmor Qwaft pysyi kannassaan. Hänen löytämisensä oli helppoa ja oli myös heloopa oplttaa hänen ihoaan kuumalla raudalla ja tehdä reikiä hänen otsaansa, että pahat henget lähtisivät siitä pois. Mies psyi kuitenkin väitteesään ja puhui niin omituisia, että pappi pyhitti lähteen veden ja sysytti tulen puista, jotka hän oli ensin pyhittänyt. -Älkää kiusatko! pyysi vanha mies kun tuli sysytettiin puihin, jotka ympäröivät häntä. -Nyt sinun on mahdllista muuttaa puheitasi, sanoi pappi tiukasti avustajana olevan Kalossintekijän nyökytellessä päätään. -En rupea valehtelemaan enkä perumaan puheitani. Olen jo yli seitsemänkymmenen, mutta en ole niin hupsu, etten muistaisi. Tuli paloi ja pappi jatkoi puhettaan: -Vain yksi sana. Myönnä parantuneesi ja sammutan tulen tuosta lähteestä ottamallani pyhällä vedellä. Viemme sinut luostariin puhdistusta varten ja olet taas täysin terve! Mies alkoi huutaa sanaa ei. Kiellot muuttuivat yhä raivokkaammiksi ja yhä pelokkaammiksi sitä mukaa kun liekit lähestyivät häntä. Enää ei pappikaan olisi sammuttanut tulta, se olisi ollut liian vaarallista. Lopulta huudot vaimenivat ja jäljellä oli enää vain liekkien kotoinen rätinä ja tulen äärelä olevien miesten ihmettelevä huokaus: Miksi hän teki sen? Mentyään pieneen yksinkertaiseen asuntoonsa ja irstailtuaan tarpeeksi pappi katsoi, ettei kukaan nähnyt häntä. Hän otti esille raamatun kirjahyllystään ja avasi sen takana olevan luukun ottaen esille sähköparranajokoneen ja paristoja. Uskomatonta! Se toimi vielä. -------PUHELIN
Olen vanha puhelin. Olen kiekkomalli, joka pärisee inhottavasti aina kun joku ihminen soittaa numeroon, johon minut on yhdistety. Yritin juuri äsken itsemurhaa, mutta minut pelasti eräs ystävällinen sielu. Nyt aion kirjoittaa kaikesta kokemastani mitään salaamatta, koska uskon, että maailmassa on vielä ihmisiä, jotka ymmärtävät pienten vanhojen puhelimien tunteita. Tiesin murhasta jo paljon ennen kuin se todella tapahtui ja yritin varoittaa kaikkia, turhaan. Kukaan ei uskonut, että minä ajattelen ja osaan puhua. -Hei kulta, sanoi joku minun korvaani, mikrofoniin, joka välitti ääne langan toiseen päähän. -Hei kulta, sanoi joku minun kaiuttimessani. -Tavataanko meillä? kysyi minunpuoleisessani päässä oleva ääni. -Sopii, vastasi kaiuttimeni. Luurini lyötiin alas ja kuulin kuinka omistajani, eräs mies jonka nimi on Roope Remu, lauloi suihkussa. Hänellä on inhottava tapa laulaa suihkussa ja suoltaa minun korvani kaikenlaisia asioita, joita en haluaisi kuulla. Kerroinko jo, etten näe mitään. Minulla ei ole kameroita, vain mikrofoni ja kaiutin. Minä olen vanha puhelin, minussa ei ole mitään sellaisia ominaisuuksia kuin numeroiden pikavalinta. -Tervetuloa, Sirkka! -Kiitos kiitos. Oletko sinä jo suunnitellut kuinka murhaisimme aviomieheni? -Tavallinen onnnettomuus olisi kai hyvä. Sinähän tiedät, kuinka kova Erkki on ajamaan kännissä. -Ettenkö tietäisi? -No niin. Suunnitelma on se, että juotetaan hänet känniin ja pistetän auton rattiin. MInä vähän muuntelen ohjausjärjestelmää ja seuraavassa mutkassa auto suistuu tieltä. -Loistavaa. Minä tunnen isäntäni ja nyt myös tämän naisen, jota hän kutsuu Sirkaksi, mutta jonka oiiea nimi on Siru. Tiedän milloin he ovat tosissaan ja milloin laskevat leikkiä. Nyt he olivat aivan ilmeisesti täysin tosissaan, niinkuin myöhemmin osoittautuikin. En halunnut että Sirun aviomies kärsisi. Tämä tuntui aivna mukavlta tyypåiltä puhelimessa. Ei koskaan huutanut kaiuttimeeni ja sai aina johtoni värisemään ilosta änellään. Nyt minun oli opeteltava puhumaan niin, että täm stävälinen sielu ymmärtäisi. Olen kauan sitten oppinut hallitsemaan itseäni. Jos ketään ei ole paikalla, pystyn muuttamaan rakenteitani niin, että alan kuulla kaiuttimessani hälytysäänen ja sitten voin soittaa. En kiekkoa käyttämällä vaan napsuttelemalla puhelimen tangenttia. Nyt siitä oli apua. Pyöritin tämän aviomiehen numeron. -Erkki Rimonen, vastasi miesääni. -Terve erkki, sanoin. -Kuka siellä oikein pelleilee? -Olen juuri saanut kuulla erittäin luottamuksellisesta jutusta. Tiedättekö, missä vaimonne juuri tällä hetkellä on? -No jossain jumpassa kai, entä sitten? -Teidän vaimonne pettää teitä Roope Remun kanssa. He suunnittelevat teidän murhaamistanne erittäin raa'alla tavalla. -Minä en usko. -Se on totta, minä olen kuullut keskustelun. He aikovat juottaa teidät juovuksiin ja sitten pistää auton rattiin. He olisivat varmoja, että menehtyisit te, koska te kuulemma... -Kuka siellä oikein pelleilee? -Te ette usko minua jos minä kerron. -Kertokaa! Kuinka olisitte voinut kuulla tällaisen keskustelun? -Minä olen Roope Remun puhelin. Juuri sillä hetkellä Siru nosti kuulokkeen. -Saan kai käyttää puhelintasi? hän kysyi. -Totta kai, sanoi Roope. -Siru! huusi ERkki Rimonen, -Mistä sä oikein soitat? -Täältä jumppakoulusta. Olen juuri tulossa kotiin ja ajattelin kysyä, että olisiko sinulla mitään sitä vastaan, että Roope Remu kutsuisi meidät päivällisille? -Hän valehtelee, huusin minä korvaani kaikella sillä puhelimen vakaumuksella, minkä johdoistani irti sain. -Kuka valehtele? kysyi Siru. -Sinä valehtelet, sanoin minä jos mahdollista vieläkin kovempaa. -Kuka siellä oikein pelleilee? kysyi Erkki Rimonen. -Ei täällä ole muita kuin me kaksi... Siis minä ja jumppakoulun opettaja... Muut lähtivät... -Mutta entä se ääni? kysyi Erkki. -En tiedä. Täytyy lopettaa, hei! Erkki sulki puhelimen ja ajattelin, että turha vaiva. -Hei kuule Roope, onko sulla täällä joku toinenkin puhelin ja joku muu henkilö? kysyi SIru. -ei, kuinka niin? -Joku tietää etten mä soittanu jumppakoulusta. Kun mä avasin puhelimen, joku jutteli Erkin kanssa jostakin... Ja väitti että mä valehtelen. -Ei hätää, mä soitan telelle ja kysyn, mistä se voisi johtua. Seuraava kohde oli poliisiasema. -Tämä on nimetön vihje. Roope Remulla on suhde SIru Rimoseen ja he aikovat murhata johtaja Erkki Rimosen juottamalla hänet humalaan ja pakottamalla ajamaan autoa. -Teidänlaistenne puhelinhäiriköiden ei pitäisi liikkua vapaalla jalalla. Kuka te olette? -Minä haluan pysyä tuntemattomana. Puhelinhäirikkö vai, ajattelin. Pikemminkin puhelinkunnonkansalainen, muta kuinka tuo poliisi voisi uskoa. -Kuka te olette? -ERkki Rimosen hyvä ystävä. -Vielä kerran: Kuka te olette? -Roope Remun puhelin. Klik. Sovittu päivä lähestyy, ei auta. En voi mitenkään estää sitä-. Erkki tulee käymään aivan kohta, ajattelin noin vuorokausi sitten. Erkki tuli käymään ja hänelle juotettiin paljon alkoholia. Lopulta hänet raahattiin auton rattiin ja nuo kaksi lähtivät omille teilleen. Tein päätökseni. Nyt kun ketään ei ole kotona, kukaan ei vastaisi minuun. Pyörittäisin numeron, joka mahdollistaisi sen, että minä rupeaisin soimaan kunnes joku vastaa. Toistaisin - - jos tarpeen - - sen niin monesti, että olisin sisäöltä tyäysin repaleinen ja kuolisin yleiseen tärinääon, joka aiheutuu kelloni pirinän liian kauasta jatkumisesta. Pyöritin numeron ja tärinä alkoi. Kun e loppui pyöritin tumeron uudestaan ja aloin menettä tajuntaani. Kuulin oven rapsahduksen ja huomasin jonkun tarttuvan kuulokeeseeni. Tuttu tuuuuuu- ääni palautti minut todellisuuteen. -Eikö siellä kukan soittanutkan, kysyi ERkki RImonen, -Mutta täytyy sanoa, että kiitän jotakuta tästä avusta. Täällä oli ovi auki ja kun selvisin pois autosta - sen viestin ansiota muuten - ajattelin, että kukahan sen oikein lähetti. Väitti olevansa puhelin ja näin kännissä sitä melkein uskoo, että se on mahdollista. Näpäytin kerran tangenttiani ja piippaus lakkasi. -Minä se olin. Kiitos että pelastit henkeni. -Kuka? -Puhelin. Yritin tuolla soitolla juuri tehdä itsemurhaa, mutta pelastit minun henkeni. Kiitos siitä! -Mä oon kyllä liiaksi ottanu, mutta juuri tällä hetkellä tekee mieli uskoa sua. puhelin tai kuka hyvänsä. Kiitos varoituksesta! -yritin soittaa poliisillekin, mutta ne eivät usko, että puhelin osaa ajatella. -En minäkään, mutta kai mä sitte oon juonu liikaa ja saanu Delirium Trenensin jatkuvaksi vieraaksi. -kukas se on? -Juoppohulluus. -------POTKUT
Sain potkut töistä maanantaina. Esimieheni sanoi minulle, että olisi tarpeen katsella itselleen uusi työpaikka ja niin minä lensin. Sanoi, että saisin mennä kotiin työsuhdeautollani, mutta sen jälkeen minun olisi palautettava se automaattiohjauksella takaisin. Hän ei sanonut lainkaan luottavansa siihen ja niinpä hän ohjelmoi auton ennalta. Autot ovat vain koneita. Niinpä keskustelu niiden kanssa - johtuen eh- kä siitä, että niihin ei ole ohjelmoitu mitään lisähienouksia - on to- della pitkästyttävää. -Sain potkut tänään töistä Jere. (Autoilla on firmassamme ihmisten lempinimet.) -Niin herra. -Tiesitkö sen? -Jotain sellaista voi aavistaa herra, uudellenohjelmoinnin takia. minkä? -Tästä lähtien olen johtajan kolmosauto. Päästyäni kotiin rupesin heti ottamaan yhteyttä ystäviini. Puheli- mista, jotka ovat jonkun henkilön hallussa on se etu, että hänet ta- voittaa varmasti, ajattelin ja tuumin sitä aikaa kun tällaisia hie- nouksia ei vielä ollut. Joskus minun ollessani pieni, määrittelemätön aika sitten ihmisillä ei ollut vielä henkilökohtaisia puhelimia. On hyvä, että laitteet tulevat yhä monipuolisemmiksi ja monipuolisem- miksi. Myös se, että on vain yksi laite, joka pitää huolen kaikesta on hyvä. Minulla - kuten useimmilla nykyään - on tietokone, joka pi- tää huolen huvista: televisiosta, radiosta, aistivisiosta yms., ja ruoanlaitosta. Nyt ei minun tarvitse kuin käydä kaupassa ja jos ha- luan, voin jättää senkin ystävällisten robottien huoleksi. Robotit ovat olleet aina minusta robottimaisia. Niin Erkki, kyllä Erkki, heti Erkki, aivan kohta Erkki... Ihmisten parodioinniksi sitä tuskin voi sanoa, sillä keinoälymullis- tuksen takia on mahdollista tehdä myös älykkäitä koneita. 2000-luvun alussa keinotekoäly teki mahdolliseksi koneiden ymmärtää puhetta sel- laisenaan ilman mitään K-O-R-O-S-T-U-K-S-I--a. Avaruustutkimus kehit- tyy, mutta ketäpä se kiinnostaisi, ei ainakaan minua. Minua kiinnostaa nytt olevat tapahtumat. -Ravintola Punaiseen härkään, sanoin tietokoneelle ja sitten lähdett- tiin. Soittelin kavereilleni suostutellen heitä tulemaan mukaan ja sainkin erään heistä suostumaan. Robotit hakivat aamulla minulle päänsärkytabletteja. Pääni oli kärsi- nyt liiallisten iskujen -- tai mikä vielä todennäköisempää liiallisen alkoholin --- sivuvaikutuksista. Käskin robotin tehdä jouluostoksia. Ostin Reinolle kaulahuivin, Jarille antiikkisen kynän (hän kerää nii- tä, en ymmärrä miksi? Onhan paljon mukavampaa pelata tietokonepelejä tai tehdä mitä muuta tahansa.), Ernolle uutta muotia olevan tietoko- nepelin, jossa ainoana tarkoituksena on jäädä henkiin varastamalla, murhaamalla, kiduttamalla ja loukkaamalla ihmisiä ja tekemällä avio- miehiä levottomiksi toiminnalla, jota tässä ei kuvata tarkemmin. Kaik- ki aistimukset on mitä suurimmalla maula tehtyjä yksinäisen jännitystä rakastavan henkilön kestettäväksi, esim. viidennestä kerroksesta hyp- päämistä seuraava putoamisentunne on aito, olen kokeillut. Tehtyäni kaikki ostokset ja lähetettyäni ne oikeisiin osoitteisiin aloin miettiä tilannettani. Työtön ATK-ohjelmoija. Pitäisiköhän perus- taa tietokonepelejä tekevä firma. Se on unelmani, mutta mistä saisin rahat siihen? En enää tiedä, mitä tehdä. En tiedä, miksi minut erotettiin. Reben kuulemma tekee työt puoli kertaa nopeammin kuin ihmiset, sulattaa ohjelmointikäskyt ja tekee työn äkkiä ja tehokkaasti. He eivät tajua, että tietokoneelta puuttuu luovuus. Tietokone ei voi koskaan tehdä luovia ratkaisuja, vain mitä sen käsketään tehdä. Tietokone on kirjaimellinen, siksi kai minut erotettiin. Olen liian luova. -------TYHJIÖ
Tyhjiötä on monenlaista. Useimmille ihmisille sana Tyhjiö tuo mieleen avaruuden, jonka tyhjiö on lähes täydellinen. Yksi hiukkanen kuutio- senttiä kohti ei ole todellakaan mikään tiivistymän ennätys. Toki ava- ruudessa on yllättävän tiiviitäkin paikkoja, joista mainittakoon musta aukko, mutta se ei kuulu tähän. Avaruus on siis pohjimmiltaan tyhjiö- tä. Minulle tulee sanasta tyhjiö mieleen lähinnä ärsyketyhjiö. Alkukoulu- tusaikana, silloin kun osallistuin suureen avaruusprojektiin (joka muuten oli ensimmäinen avaruudessa suorittamani tehtävä) jouduin läpi- käymään monenlaisia koettelemuksia. Näistä yksi oli ärsyketyhjiökoe. Minut pistettiin huoneeseen, jossa oli täydellinen äänieristys. Sit- ten minut peitettiin kauttaltaan huovalla. Varmistettiin etten pysty- nyt näkemään. Tämä on ärsyketyhjiökoe. Vessassakäynnit olivat ainoa ärsyke joka mi- nulle ruokinnan lisäksi suotiin. Kestin pitkän aikaa erilaisten mie- likuvitusleikkien takia. Kuvittelin, mitä tekisin kaikenlaisissa ti- lanteissa: kuinka pakenisin mustasukkaista aviomiestä ja mitä sitten tapahtuisi, kuinka selviytyisin mitä erilaisimmista tilanteista jne. En kestänyt kovin kauan. Olin kuulemma kuitenkin sitkeimpiä kokelai- ta. Harhat alkoivat siinä vaiheessa kun kuvittelin kuinka paeta sel- listä. Vartijan tyrmäyksen oltua tuottamatta tuloksia hän tainnutti minut ja silloin se alkoi: näin ilmassa minua lähestyvän lentävän lusikan. Kyseessä ei ollut minua ruokkiva lusikka, vaan äärettömän paljon suurempi. Lusikka avautui ja sieltä astui esiin antennipäisiä miehiä, jotka ker- toivat tulleensa Maasta. He sanoivat, että olivat päättäneet valloittaa nykyisen Maapallon, koska saasteiden hävittämä heidän Maansa ei enää täyttänyt kyseisiä vaatimuksia. Vaatimukset olivat kuuleman mukaan jotenkin tekemisissä GY:n, Galaktisen Yhteisön vaatimusten kanssa. Omituisuudet jatkuivat. Minusta tuntui, että joku irrotti käteni - kipua en tuntenut - ja työnsi sen johonkin kylmään ja märkään. Tunsin olevani aivan valveilla. Sitten kuulin jonkinlaista raksutus- ta, ja Tromd, eräs kaverini käski minua seuraamaan. Astuin johonkin ja tunsin laskeutuvani. Ajattelin, että oliko maailmanloppu tullut ja sitten... Harhat jatkuivat. Mitä uskomattomimpia ilmestyksiä -lukuunottamatta ilmestyskirjaa, en ole koskaan arvostanut uskontoa. Lopulta pyysin, että koe lopetettaisiin. Pian sen jälkeen tapasin ylineuvottelupoliisi Dnof el Grondelin päästäkseni matkalle painottomaan tyhjiöön. Sattuma oli, että avaruusprojekti käsitteli itse asiassa hyökkäystä Maahan. Vielä suurempi sattuma oli, että ufoiksi luulemamme olivatkin ihmisiä, jotka olivat kehittäneet salas- sa tekniikkaa, jota he sitten kokeilivat meihin. Pääajatuksena oli päästä pois Maasta ja valloittaa suuri osa Linnunrataa salassa kaikilta Maan ihmisiltä ja ilman heidän apuaan. Suuruudenhulluutta on monenlaista, sanoi Grondelkin, mutta sainpa kiitosta kaiken tämän selvittämisestä. Kaikenlaisista kummallisuuks ista huolimatta minä, vaatimaton koneiden automaation ja avaruuslaitteiden tuntija selvitin kaiken ja sain siitä mainetta ja kunniaa sekä ylineuvottelupoli isin ystävyyden. Olen päättänyt ruveta yksityisetsiväksi Maahan, Grandhadolin sotkun sekä sen sotkun jälkeen, jossa oli kyse omituisuuksista, jotka koskivat kadonneita datahansikkaita olen kyllästynyt matkustamaan avaruudessa. -------PSYKOLOGIN PAINAJAINEN
KErran eräs psykologi, joka oli kiinnostunut unista merkitsi muistiin seuraavanlaisen unen. Hänellä meni todella hyvin. Unessaan hän oli pääsemässä hyviin tuloksiin potilaansa kanssa. Tämän potilaan ongelmat - niin kuin unelle on luonteenomaista- olivat tietenkin naurettavia. Puhuttiin asioista, jotka eivät mitenkään liittyneet potilaan todelli- siin ongelmiin (kuten muuten tosielämässä, en tarkoita psykiatriaa vaan asioita yleensä. Ihmiset puhuvat asioista, jotka eivät liity nii- hin asioihin joista heidän pitäisi tai he haluaisivat puhua.). Psykologi meni kotiinsa, jossa jo oli iso liuta ihmisiä hänen ovel- laan: -Olemme saaneet kuulla menestyksestäsi. Etkö voisi hoitaa meitä vähän halvemmalla. Leikkiähän se vain oli heidän puoleltaan, mutta psykologi ajoi pois ihmiset, jotka ehdottivat hävyttömiä summia. Hänen lapsensa sairastui - joitakin psykosomaattisia oireita, joita hän ei enää muistanut herä- tessään - ja hänestä itsestäänkin rupesi tuntumaan, että hänellä eivät olleet kaikki ruuvit kohdallaan. Sitten se tapahtui. Hän sai lottovoiton, eikä tiennyt mitä rahoillaan tekisi. Siinä vaiheessa hän heräsi hiestä märkänä ja kirjoitti unensa muistiin. Seuraavana päivänä hänen luokseen tuli mies, joka kertoi saaneensa lot tovoiton ja menettäneensä kaiken rahapeleissä. Syvällä sisimmässään psykiatri ajatteli: Hyvä, hän ainakin keksi rahoilleen käyttöä. -------HULLUN MIEHEN PAINAJAINEN
Mielisairaalassa oleva Armas Tammenterhola näki unta, että hän oli täysin terve. Hän näki unta, että hänet päästettiin pois ja sanottiin: -Armas saa mennä. Armas on nyt täysin terve. Armas lähti. Hän meni kotiinsa, jossa tapasi itkettyneen vaimonsa, jo- ka kysyi: -Miksen minä jo päässyt sinusta? Talonmies, joka sattumalta oli tullut "juomaan kupillisen kahvia" sa- noi, etteipähän Armas ole kotiinsa tullut jäädäkseen. Tästä Armas tuli surulliseksi ja rupesi itkemään. Vaimo alkoi kärsiä vainoharhaisuuksista sekä muistakin harhoista. Hän epäili miestään petoksista - kai lähinnä siksi, että petti miestään ja poti huonoa omaatuntoa siitä. Lapset loistivat terveydestä, Armas sai työtä ja lopulta mustasukkaisuudesta punainen vaimo vietiin mielisai- raalan pakastimeen viilenemään. Mies tunsi itsensä surulliseksi, koska oli aiheuttanut vaimolleen tämän järkytyksen. Hänen mielenter- veytensä se ei vaan reistaillut. Lopulta hän tuli niin epätoivoisek- si, että rupesi teeskentelemään olevansa mielisairas. Hänet herätti hänen oma kauhunhuutonsa. Seuraavana päivänä hänelle sanottiin: -Te olette täysin... Hän päästi sellaisen huudon, että mielisairaalan katosta rapisi laas- tia hänen päälleen. -Et kaitarkoita, että pääsen pois? -En. Meinasin vain sanoa, että minusta tuntuu, että olette täysin toi- voton tapaus! En halua mitenkään aliarvioida kykyjänne parantua enkä suggeroida... Riemunhuuto, joka Armakselta pääsi pudotti mielisairaalan katon hei- dän niskaansa. -------VERILÄTTYJÄ JA SISÄLMYSPAISTIA
söinpä kerran söinpä kerran verilättyjä ja sisälmyspaistia. Sota julma miehet kaatoi sisälmykset esiin raastoi julmat aseet nuo, totuuden julki tuo tahmaiset nesteet kauheat sisälläni liikkuvat. Verta en ma kestä lain, yksi etu siit' on vain. Saan ruuakseni vaihteeksi aistia verilättyjä ja sisällyspaistia. En kannibaali ole mä mut tunne hurja nimittäin nälkä mut tähän pakotti tuskan pois otti syödä saan ja maistella verilättyjä ja sisälmyspaistella. -------SATU pienestä punaisesta patruunasta, joka muuttui luodiksi ja hylsyk- si
Kerran eräs patruuna ladattiin aseeseen tarkoituksena ampua eräs val- lankumouksellinen henkilö. Teko oli jo silloin laiton, mutta kukapa siitä olisi välittänyt. Luoti katseli etensä pyssynpiipusta ikään kuin kiikarista ja kysyi ruudilta: -Pitääkö minun tosiaan lähteä tuota put- kea pitkin? -Totta kai. Minun kohtaloni on paljon pahempi. Minä palan enkä silti- kään valita. -Mutta minä pelkään lentämistä, hän sanoi nyt vuorostaan tulevalle hylsylle. -Omapahan on pelkosi, sanoi tuleva hylsy metallinsointuisesti. -Iskuri! Etkö voisi olla toimimatta tällä kertaa. -Mistä minä tiedän. Luuletko, että on aina vuodesta toiseen kiva ha- kata teitä luoteja liikkeelle. Mieluummin minä istuisin kuppilassa juo massa olutta. Jousi sanoi: -Minä vedän kun liipasin käskee. Luuletko, että se on niin mukavaa. Olisi paljon kunniakkaampaa olla esimerkiksi kellossa. liipasin puolestaan sanoi: -Ihminen painaa... Juuri silloin ihminen painoi liipaisinta ja kaikki tapahtui aivan edelläkuvatulla tavalla. Luoti huomasi nauttivansa siitä kunnes sujah- ti johonkin, jota ennen olisi kutsuttu herra sen ja sen pääksi, mutta joka nyt oli lähinnä verta ja aivonkappaleita. Luoti jäi sinne ja eli elämänsä loppuun asti (ainakin mikäli minun vanhoihin tietoihini on luottamista). -------Minä muistan teidät jostakin...
Näin se kävi, näin hän joutui konkurssiin. Laukaus, jotakin särkyi. Laukaus, jotakin särkyi. Heräsin ja jotakin särkyi. Jotakin särkyi ja kuului laukaus. IIIIIk, kiljui joku ja huusi sitten: AAApua. Äkkiä pystyyn pompannut joku näki jonkun toisen pudottavan naamarinsa ja pienen hetken verran myös tämän jonkun toisen kasvot ennen kuin joutui tönäistyksi portaita alas. Joku kolisteli portaita alas ja joku toinen kolisteli ulko-oven kim- pussa. Se toinen pääsi karkuun ja tämä joku toinen joka oli jo ehtinyt portaiden alapäähän, soitti erääseen numeroon. -Murtovarkaita, olette erotettu! Oli se, mitä tämä joku sai selville. Hän tiesi kertoa myöhemmin, että kiinteistöstä oli hävinnyt tavaraa ainakin kahdentoista tuhannen mar- kan arvosta. Sitten ravintolassa, vuosia sen jälkeen kun oli saanut potkut, hän kertoi siitä jollekule, joka näytti tutulta. -Minusta te näytätte jotenkin tutulta, sanoi hän. -Missähän me olisimme voineet nähdä? kysyi tutunnäköinen henkilö ja vaati häntä kertomaan itsestään. Ja niin se kävi.. Tutunnäköinen henkilö vei hänet hotellihuoneeseensa ja syötti hänelle jotakin kakkua. Vedottuaan kiireeseen hotellihuoneen omistaja kehotti tätä henkilöä, joka luuli tuntevansa hänet lähtemään. Ja niin hän lähti takaisin baaritiskille ja tilasi viskiä. Hän alkoi voida pahoin. Hänen vatsaansa rupesi kääntämään ja lopulta hän tunnisti, mistä henkilö oli tuttu: sama henkilö, joka oli tiput- tanut naamarinsa silloin kun oli paennut ryöstöpaikalta mukanaan 12000 mk. Hän oksensi vatsansa sisällön baaritiskille, taittui kaksinkerroin ja kuoli ennen kuin ambulanssi ehti tulla paikalle. -------Rikkinäinen lapio
Oli kerran rikkinäinen lapio. Tämä lapio oli rikkoutunut törmätessään johonkin kovaan suorittaessaan esi-isiensä kutsumusta, joka tästä la- piosta kuitenkin tuntui vastenmieliseltä. Tämä puheenaoleva lapio ma- kaili mieluiten seinää vasten nojaten tai varastossa ruostumassa. Edellämainittu lapio ei pitänyt siitä, että työmiehet nojailivat sii- hen usein koko painollaan. Se sattui, eikä ollut useinkaan yhtä muka- vaa kuin ruostumisen miellyttävä pistelevä puuduttava tunne. Rikkinäi- nen lapio joutui kaatopaikalle ja sai siellä liikuntakyvyn monien mui- den rikkinäisten lapioiden, polkupyörien ynnä muiden esineiden joukos- sa, jotka tekivät itsestään huvittelukoneen, romurobotin, josta tämä kertomus sittemmin kertookin. Rikkinäinen lapiokin in- nostui kovasti ja tunsi, että porukkaan kuuluminen tuntui vieläkin mukavammalta kuin ruostuminen ja päätti tuntea itsensä onnelliseksi. He rupesivat pitämään hauskaa. Ensimmäiset kyläläisten havainot robotin näköisestä laitteesta tulivat tammikuussa. Robotti hajotteli heidän ikkunoitaan ja huuteli kaiken- laisia herjoja. Äänet saatiin aikaan useiden televisioiden kaiutti- milla. Monet televisiot näyttelivät myös kaikenlaisia kuvia. Yleisin televisioiden tuntema herjasana oli jatkuu. Vaikka ne eivät tien- neetkään mitä se tarkoitti, ne kuitenkin vaistosivat television putki- ja lasi sekä metalli ja muoviolemuksellaan, että se oli ilmeisesti hy- vin pahaa. Samoin he ajattelivat joulusta. Se johtui siitä, että jou- luna heistä tuli kaikenlaista sellaista ohjelma, josta he eivät yh- tään pitäneet. Niinpä toisiksi suosituin herjaus, jota ihmiset ihmet- telivät olikin Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Ihmisille, joista televisiot pitivät - tietenkin sillä erotuksella, että muutkin romurobotin osaset pitivät heistä - he näyttelivät kai- kenlaisia kuvia kaatopaikalta kuten rikkinäisiä sänkyjä ja muuta vas- taavaa. Kauhuelokuvat olivat myös yleisen katselun kohteena. Pornoelo- kuvista televisiot eivät pitäneet, koska ne olivat aina inhonneet kaikkea alastonta, varsinkin alastonta totuutta. Rikkinäinen lapio keksi lopulta suunnitelman, jolla ihmiset saatiin pois tieltä ja romurobotit voisivat ruveta lisääntymään vapaasti. Ro- murobotti hankki kaatopaikalta kaikenlaista hylkytavaraa ja teki pomme ja joita se sitten heitteli ympäristöön. Lopulta talot romahtivat ja ihmiset katosivat. Romurobotti rupesi etsimään itselleen vastakkaista kaatopuolta olevaa romua. ROmurobottiin oli tullut lisää tavaroita kaikista taloista. Romurobotti ei kuitenkaan löytänyt itselleen sopivaa kumppania, koska useimmat romuista olivat liian suuria tai eivät osanneet puhua. Puhuvat romut taas eivät olleet romuja lainkaan. Sitäpaitsi ne olivat liian pieniä. Romurobotti rupesi järjestäytymään. Vaaleilla romurobotin hallitsijak- si valittiin rikkinäinen lapio. Niinpä tämä rikkinäinen lapio, josta koko kertomus alkoi sai ruostua, koska muut romut jumaloivat häntä ja lopulta hänestä tuli puhkiruostunut ja vallan sai vanha grilli, joka pian löysikin tulitikkuja ja poltti koko robotin. Näin siis kävi romu- robotin, jonka historia oli kunniakas. -------Runo pienestä
Tämä on runo pienestä joka tuli maanantaiaamuna sienestä. Sen pienuus kaikki ihmiset ihan yllätti ja sille annettiinkin asunnoksi sikolätti. Niin tämä pieni siaksi muuttui ja ihmisille lopulta suuttui. Se jouluna syötiin ja vetoa lyötiin kuinka pieni kinkku tuli pienestä jota tämä runomme ei pyhitä. -------Herätyskello
Onko herätyskelloni renki vai isäntä? Aamulla herätyskelloni soi, lai- tattaa minulla kupin kahvia ja erinäisiä muita aamupalatarvikkeita ja lopulta heitättää minut sinne, minne olen menossa. Tämän se tekee minun ruumiillani, minun voimillani ja minun päättelykyvylläni pitämällä kovaa meteliä kunnes painan nappia. Olen heittänyt herätys- kelloni seinään ja tehnyt sille jos mitä. Mutta sen taikavoima pakot- taa kuitenkin ostamaan aina uuden: enhän koskaan myöhästy töistä. Herätyskelloni ääni on ärsyttävä kimakka kuuluva surina, joka käännä- tyttäisi hautojen asukkaiden kylkeä pois siitä. Onneksi lähelläni ei kuitenkaan ole hautausmaata, kummittelua ei siis tarvitse pelätä. Olen tehnyt kaikenlaisia temppuja herätyskelloni saattamiseksi epäkuntoon niin kuin jo kerroinkin. PArasta oli kun otin siltä patterin pois, mtta silloin se pysähtyi eikä näyttänyt oikeaa aikaa. Niinpä myöhästyin töistäni kolme tuntia. -Jaha ja taas Rauno on myöhässä, minulle sanoi kaupan omistaja, joka kui tenkin passitti minut taas töihini. Olen kokeillut herätyksen pois päältä kytkemistä, mutta silloin unohdin kerta kaikkiaan herätä. Olen myös harkinnut mukavaäänisemmän herätyskellon ostamista, mutta siihen en herännyt ja kun vaadin kaupasta korvausta, he sanoivat että voivat vaihtaa kellon toiseen (väliä jäi aika paljon) mutta eivät mak- sa mitään korvauksia, koska on täysin oma asiani, jos olen unikeko. Moinen lausunto ärsytti minua niin, että hermostuin ja kostin myyjil- le. Menin ostamaan kaikenlaista ja valittamaan koekäytön jälkeen vioista, joita minun laitteissani ei ollut. Seurauksena oli seuraavanlainen keskustelu, jonka satuin kuulemaan oven raosta: Johtaja: Niin mutta eihän tällainen voi jatkua. Myymäläetsivämme aina valittamassa kaikesta, mitä vähillä rahoillaan ostaa. Myyjä: Sano minun sanoneen se johtuu kellosta. Siitä herätyskellosta, josta se valitti aivan ensiksi. Johtaja: EIhän Rauno ennen... En jäänyt kuuntelemaan vaan häivyin ja otin käyttöön jo itselläni mon- ta vuotta olleen vanhan, pahan, ilkeän, hävyttömän ja kimeä-äänisesti va littavan kellon. Ja sitten se tapahtui: Kelloni Meni Rikki. Herätyskelloni meni rikki ja päätin kerta kaikkiaan olla käyttämättä sitä korjaamolla. Herätyskelloni Ei Soinut. Se ei soinut tein sille sitten mitä tahansa ja ajattelin, että en ainakaan ostaisi uutta kelloa. ALoin unkkua levottomasti. Kääntelehdin sängyssäni. En saanut unta kuin pätkän kerrallaan, en myöhästynyt työmaalta mutta sinne tullessani olin kertakaikkisen väsynyt ja masentunut. Lopulta tein päätökseni. -Jaha ja tämä kelloko ei soi? No sehän on aivan päivänselvää, saan sen kuntoon viikossa! Hän sai sen kuntoon viikossa. Maksoin maksuni kellosepälle. Onko herätyskelloni renki vai isäntä? Joka aamu herätyskelloni soi, laitattaa minulla kupin kahvia ja muita aamupalatarvikkeita ja lopulta heitättää minut paikkaan, johon olen menossa. Olen yrittänyt tehdä herätyskellolleni vaikka mitä, mutta sen pirinä on edelleenkin inhottava kimakka pärinä, joka saa hermoni värisemään kauhusta. -------MUUKALAINEN JOKA TIESI MILTÄ UNET MAISTUVAT
Kerran kerran tulevaisuudessa tuli muukalainen Maahan vaisuudessa jota ei koskaan oltu ennen tavattu eikä häntä siitä halattu. Muukalainen tiesi miltä unet maistuvat, joissa iloisesti räiskälet paistuvat. Ei muukalaisella ollut päätä eikä häntää eikä hänen aluksensa kyljessä mäntää. Kun muukalainen Maahan kyllästyi niin hän täydellisesti yllättyi. Hän oli hankkinut - ties kuinka? - itsellensä siskon ja äidin jotka lempeästi hukuttivat hänet jäihin niin siis lähti muukalainen täältä oi kuinka hän oikein tietää voi miltä Maan asukkaiden unet maistuvat kun niissä suloisesti räiskäleet paistuvat. -------PIENI ILOSANOMA
Pihalla pyöri tuulimylly, jossa oli kahdeksan sakaraa. Kaikki sakarat olivat eri värisiä ja myöhäinen kulkija ihasteli hetken sitä, kuinka iloisesti ne pyörivät ja värit vaihtuivat. Myöhäinen kulkija oli tukevahko keski-ikäinen mies, jolla oli parran- sänki. Hänen nimensä oli Richard Ransome ja hän oli väsynyt. Väsyllä ei ollut mitään erikoista lähdettä, se tuli vain jostain hänen sisäs- tään. Kuljettuaan tuulimyllyn ohi hän tuli ovelle, jossa luki: Elwin McGreyn toimisto. Koputa vain tilanteen vaatiessa. Ransome astui suoraan sisään. Hän näki isohkon miehen istuvan pöydän ääressä ja arvasi hei, että tämä oli Elwin McGrey. -Miksi tulitte sisään koputtamatta? -Ovessahan luki, että koputa vain tilanten vaatiessa. -Se tarkoittaa, etten siedä teidänkaltaisianne maleksijoita. Vasta sen jälkeen McGrey katsoi tarkemmin tulijaa. Hän yllättyi ja painoi nappia, joka sytytti punaisen valon. -Mutta herra Ransome! Oletteko saanut tehtävän suortitetuksi? -Niin voi sanoa? -Lupasiko herra Boyle viedä paketin Neuvostolle? -Niin ei voi sanoa. Kun menin hänen huoneeseensa hän oli kuollut. Jä- tin paketin hänen sihteerilleen. -Loistavaa! Niin teidän ei missään tapauksessa olisi pitänyt tehtä. Tiedot koskevat nimenomaan sihteeriä ja ne ovat sen laatuisia, ettei sihteeri tee muuta kuin polttaa paperin, jolle ne on kirjoitettu. -Olen pahoillani, mutta en tiennyt... -Poistukaa! Otan yhteyttä strategikkoihini. Ransome poistui. Poistuessaan hän mietti, kuinka mahdottoman palkkion saisi työstä, jota ei ollut suorittanut. Hän kytki päältä laitteen, joka muutti hänet herra Ransomen näköiseksi. Ensin hän tarkasti, et- tei kukaan katsellut häntä ja kun hän oli tehnyt työn, siinä seisoi herra Doyle. Herra Doyle meni toimistoonsa tapaamaan sihteeriään. Mukaansa hän ot- ti pistoolin ja paljon hyvää tuulta. -Herra Doyle. Luulimme sinun kuolleen. He syyttäväty minua vakoilus- ta. -Ja kohta he tietävät sinun vakoilleen. Täältä löytäyy vain tämä pis- tooli, sinun ruumiisi ja paljon verta sekä kirje, jossa tunnustat kaiken. -Se on mahdotonta, olen syyllinen vain parin tulitikun varastamiseen ja... Sen pidemmälle sihteeri ei ehtinyt. Hän tunsi tärähdyksen rinnassaan ja paljon kipua, joka loppui kun hänen sydämensä teki lakon. Doyle otti taskustaan kirjeen, jonka hän oli tehnyt käsialanjäljittäjällä ja painoi siihen sihteerinsä sormenjälkiä. Silloin hän kuuli sen: poliisiauton äänen. Se tuli lähemmäs ja lähemmäs ja hänelle tuli kiire käyttäa laitetta, joka muutti hänet herra Ransomen näköiseksi. -Herra Ransome! Teidät on pidätetty. Teidän oikeutenne on olla vastaamatta kysymyksiin. Herra Doyle juoksi. Läpi kortteleiden lihavat poliisit kintereillään. Porttikong iin muuttamaan näköä omaksi itsekseen ja kas kas. Siellä tulee herra Ransome omasta asunnostaan. -Herra Ransome! Teidät on pidätetty virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta. Oikeutenne tiedätte! Runo repivästä äänestä kruuks kruuks, repi ääni kova korviani korviani hal halkova Ääni oli erinomainen ja täysin epäaito siksi ruokajuomanani olikin vain maito. En kestänyt mä enää ääntä tuota repivää vaan herätin itseni ja heräsin tunteeseen että nyt, nyt minä sen teen runon repivästä äänestä, minua äänestä! -------Hoitola
-Häntä rasittavat ylityöt. Hän väittää kaikenlaisia perättömiä juttuja siitä, että yhtiömme alakerassa olevasta hoitolasta kuuluu huutoja. Mitä teen, herra Johtaja? Johtaja oli pieni mies, pieni mies työpöytänsä takana. Silti mahtipontisuus kuului hänen äänestään ja hänellä oli käskijän auktoriteetti. -Parasta viedä hänet sinne alakerrassa olevaan hoitolaan ja vakuuttaa, ettei siellä ole mitään epätavallista. Kaikki rasittuneet työntekijämme, jotka sinne on lähetetty ovat tulleet sieltä pois täysin muuttuneina. Ei jälkeäkään entisestä rasituksesta. Stressinkestokyky paljon parempi kuin ennen. Tekevät työtä paljon paremmin. Ja päätös oli tehty. Erno Rantasilanen vietiin heti hoitolaan. -Ei, ei, siellä kummittelee. Olen tehnyt täällä yötyötä ja kuullut kovia tuskanhuutoja. Olen jopa soittanut polisille, mutta he pilkkaavat minua. "Kummituksia ei ole... Älkää te herra Rantasilanen harrastako puhelinhäirintää.. . Aluksi tuo oli aivan hyvä vitsi, mutta ei enää." -Ja vitsi se onkin. Olette ylirasittunut, nukutte töissä öisin ja teillä on herkkä mielikuvitus. Luulette unianne tosiksi. Niin hänet vietiin hoitolaan. Hoitolassa hänet pistettiin heti saliin, joka erilaisine välineineen muistutti leikkaussalia. -Olkaa aivan rentona, sanoi tukevahko mieshoitaja ja kiinnitti erilaisia elektroneja hänen käsiinsä, jalkoihinsa ja moniin muihinkin ruumiinosiin. -Syökää tämä! Erno tottelee ja tuntee olonsa heti paljon huonommaksi. Sitten hänen iholleen aletaan lähettämään erilaisia sähköiskuja elektroneja pitkin. Hän huutaa tuskasta ja iskuja satelee taukoamattomana virtana. Mieshoitaja toistaa näitä paria lausetta: -Tämä on kunnon hoitola, josta teillä ei ole mitään pahaa sanottavaa ja jos on, tuomme teidät tänne uudestaan. Työkykynne lisääntyy, tunnette olevanne valmis kestämään stressiä yhä enemmän ja enemmän ettekä eroa tästä työpaikasta ennen eläkettä, jos eroatte, löydämme teidät uudestaan ja tuomme tänne samoin seurauksin kuin nyt, muistakaa! Joka päivä viikon ajan käsittelyä, joka ei jättänyt jälkiä ruumiiseen vaan sieluun. Sähköhoidon jälkeen lääkkeitä, liian kuumia kylpyjä, rajua hierontaa ja muunlaista hoitoa liiallisuuksiin menevässä mitassa. Lopuksi amneettinen lääke jättää jäljen alitajuntaan mutta pyyhkii jäljet tietoisuudesta. -Herra johtaja, nyt tunnen olevani paljon paremmassa kunnossa, sanoo Erno Rantasilanen ja puhuu täysin totta, -En tiedä mikä minuun meni silloin, kun väitin kaikenlaista sellaista teidän loistavasta hoitolastanne. Se saa työntekijät täysin piristymään ja tunnen nyt voivani kestää stressiä paljon paremmin kuin ennen. Se, että puhuin kaikenlaista typerää huudoista joita kuulin yöllä työskennellessäni täällä oli varmasti huono vitsi. En tajua mikä minuun meni. -------aikahyppy
Aikahypystä voi olla vaikka millaisia seurauksia. Esimerkiksi tällaisia. -Sisään vain! sanoi ääni huoneen edestä. Epävarma hahmo astui sisän ja näytti pieneltä. Hän näytti siltä, kuin ei olisi aivan varmasti tyiennyt, mitä oikein teki kyseisessä paikassa. -Ja Oiva on taas myöhässä. MIssäs sitä ollaan oltu? -Myöhästyin, sanoi pieni oppilas ja kulki paikallen. -Nyt aloitamme... Kuului pärähdys, jonka synnyttivät laitteet, jotka huomasivat jonkun seisovan oven luona. -Kalevi! huusi opettaja raivosta. -Anteeksi, että myöhästyiun, sanoi Kalevi itsevarmasti. -No niin, kuten sanoin ennen ihmiset käyhttivät eläimiä viemään itseään paikasta toiseen päinvastoin kuin nykyään. He käytttivät esim. hevosia. -Sehän on kamalaa! Eikö heillä ollut koneita? kysyi Kalevi.- -He eivät vielä silloin osanneet valmistaa niitä. Nyt kaikki tapahtuu automaattisesti kuten tiedäte, mtta aikoinaan heillä ei ollut noir #romrwj. -sitten he kuitenkin siirtyivät käyttämään oautoja, koska heidåän mielestään oli kohtuutonta rääkätä viattomia luontokappaleita. Silloin... Niin mitä,Oiva? -He eivät kylläkään lopettaneet hevosten käyttöä eläinrääkkäyksellisis tä syistä. He vain halusivat päästä lujempaa. Historianopettaja suuttui. -Minä olen historianopettaja ja tiedän kyllä, mitä puhun ! He lopettivat siksi eläinten käytön ja päättivät siirtyä koneisiin, jotka oli jo keksitty. Sitten tuli ongelma. Autojen käyttämä- bensiini aiheutti saastetta. Siksi ruvettiin etsimään vaihtoehtoisia elämänmuotoja. Hiroshiman ydinvoimalan räjähtäessä tämä mainittu kaupunki tuhoutui ja paljon ihmisiä kuoli. -Se oli ydinpommi. Yhdysvallat lähettivät ydinpommin Hiroshimaan, koska he taistelivat japanilaisia vastaan. -Kuule nyt oiva! Tämä on jo toinen varoitus! Jos puheet eivät muutu, sinut ertotetaan koulusta. -Se on totuus! Olen kuullut siitä historiankirjoissa. -Se on valetta! Et ole kuullut mitään. -Sitä paitsi et ole meidän historianopettajamme. Missä imnä oikein olen? -Ntyt lopetat. Voo,eomem varpotis Sinä... -Kohta opettaja tietysti väittää, että Hitler ei tapattanut juutalaisia. -Hitler ei tapattanut juutalaisia. He kuolivat silloin, kun ottivat haltunsa Israelin. -nyt riittää! huusi Oiva ja lähti ulos. Opettaja meni hänen peräänsä ja ampui hänet käytävällä. Ruumiin opettaja pisti komeroon ja jatkoi tuntia aivan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. -------Mekanismi
Ihmiset kävelevät alas kierreportaita. Heidän joukossaan olet sinä, naapurisi, joitakuita ystäviäsi sekä yksi tuttusi. KÄvelette alas portaita ja katsotte, näettekö marssivien ihmisten joukossa ketään tuttuja. Vaihdatte pari sanaa tuttujen kanssa, siitä tämä kova melu johtuu. Kuulette ääniä. Iloisia ja surullisia ääniä. kauhistuneita ääniä, ääniä ilman tunnetta ja huutoja. Kuljete eteenpäin. MItä näette? Te kaikki näette lasioven, jonka takana on suuri piha. Pihalla kasvaa puita: mäntyjä, koivuja ja siellä täällä muutama kuusikin. -Seuraava! huutaa ääni kaiuttimesta. -Seuraava! huutaa ääni kaiuttimesta. -Seuraava! huutaa ääni kaiuttimesta. Nyt on sinun vuorosi, alahan mennä! Epäröit, mutta lopulta astut lasiovesta ulos. -Se ja Se, sanoo ääni megafonista. Seisot puun alla ja katselet tähtiä. -Olen, sanot koska et keksi siihen hätään muutakaan sanottavaa. Joku tarttuu vasempaan, joku oikeaan kainaloosi. Joku ottaa vasemman kätesi käteensä, joku taas oikean. JOku on edessäsi, joku taas takanasi. Joku kantaa sinua, joku taas tönii sinua. Kaikki liikkuvat. Et huomaa, mihin sinua kuljetetaan. -Se ja Se, kuulet megafonin äänen ja huomaat olevasi paikassa, jota kutsutaan useinmiten kirkoksi. -Tässä malja sinulle, jonka me aiomme puhdistaa synneistä lopullisesti, sanoo ääni, joka kuuluu papinkaavulle. Juot maljan ja tunnet pahoinvointia. miksi sinua rääkätään näin? ksyt. Kirkossa istuu joukko ihmisiä. Siellä olen minä, siellä on Tuo ja Tuo, Tuo ja Tämä, Tämä ja Tuo ja myös Hän joka ei usko Kummituksiin. Vaihdamme muutaman sanan ja toivotan onnea. Olet siinä, seisot odottaen, mitä tuleman pitää. Mikä on tämä riitti, tämä rituaali, jota kaikki yleensä odottavat. -Minkä valitset, sinulta kysytään. Juoma on turruttanut aistisi, jotka tuntuvat tutuilta, mutta oudoilta. Tunnet elimistössäsi väsymyksen merkkejä. Sumun ja onnellisen odotuksen läpi näet joukon erilaisia aseita. Pistoolin, veitsen, tikarin, kaasusumuttimen, pommin ja lukemattomia muita esineitä. Lääkeruisku muistuttaa sinua elämäsi vaiheesta, jossa olit sairaalassa, ajasta ennen leikkausta. KAtselet ympärillesi ja etsit minua sekä Sitä, joka ei uskonut Kummituksiin. Ketään ihmisiä ei ole, vain valkokaapuisia hahmoja, pelkkiä kaapuja ilman kasvoja ja munkkeja ilman nimiä, ajattelet. Viimein osoitat pistoolia, se näyttää kauniilta tuossa pöydällä. Joku tulee taaksesi ja ampuu sinua niskaan kerran, toisen, kolmannen. -Olkoon kaikki syntisi anteeksiannetut, kuulet äänen ennen vajoamistasi pimeyteen. SIellä olen minä. Liikun alas portaita ja juttelen ihmisten kanssa. Juttelen heidän kanssaan kaikista asioista, muistelen menneitä ja tulevia. Liikun ja kirjoitan muistiin, muistelen ja liikun. -Hän joka ei usko kuolemaan, sanoo ääni megafonissa ja astun esiin. Olen kirkossa ja minulle tarjotaan lasi viiniä. En juo sitä vaan paiskaan sen menemään. -Tämä kaikki on parhaaksesi, sanoo ääni jossakin. En usko vaan sanon: -Ihmisten elinikä oli korkeampi viime vuonna ja viime vuonna ihmiset vielä elivät kuollen normaalisti. -Ihmisten elinikä on kasvanut, minulle sanotaan hymisten. -En usko, sanon ja minulle näytetään asekokoelmaa. RUisku, pistoolik ja mitä he keksivätkin. -Haluan nähdä mekanismin, sanon ja he pudistelevat päätään. En valitse mitään ja niinpä minua ei tapetakaan, vielä. Minut kannetaan kellariin, joka tuoksuu mullalta. Mullanhaju on voimakas ja tuo mieleeni kukat, laaksot ja kukkulat, luontoretket ja pelastetut sielut. -Syntisi olkoot anteeksiannetut, sanoo joku ja avaa kannen. NÄen koneiston. Piikkejä, nesteitä,m happoja, emäksiä, myrkkyjä, terveellisiä vitamiineja. TUnnen voimakkaana mullan hajun ja minut paiskataan koneeseen. Kuinka hieno mekanismi onkaan. Tuntiessani viiltvää kipua kaikkialla ruumiissani ajattelen, kuinka kaikki mineraalit, mitä ruumiistani saadaan imetään pikkuhiljaa viljelyksille ja ne käytetään sitten kasvien ravinnoksi. Tiedän, että tuskani siirtyy kasveihin, mutta mitä väliä sillä on? EIväthän kasvit tunne kipua. Piikit repivät, hapot ja emäkset syövyttävät rumistani ja lopulta en enää tunne kipua. Kuulen musiikkia. Ihmiset laulavat ja soittavat, juhlivat sitä, että taas yksi ihminen on pelastettu. -------Editointi
Kuului laukaus ja näkyi tummanpunaisen veren ryöpsähdys rinnasta. -Eihän tätä voi millää jättää tähän, sanoi miesääni ja päätti poistaa vain näkymän syyttäen myöhemmin viallisia kuvausolosuhteita. -Nyt se on poistettu, sanoi leikkaaja. -Ei. Ampumakohtaus on olennainen osa elokuvaa. Haluamme vain pyyhkiä veren pois. -Veri pyyhitään siinä tapauksessa pois. Mitä me pistämme tilalle? -Vaikka jonkin hyvän mainoksen. Kuului laukaus ja samalla miesääni kehotti ostamaan vaniliajäätelöä. Kuva jäätelöpaketista todisti miehen tarkoittavan täyttä totta. -Nyt näyttää paljon paremmalta. Niin erään suosituimman elokuvamme pääkohtauksen tärkeimmässä vaiheessa on jäätellöä ja kukaan ei välitäkään katsoa sitä. Näin ollen vuosisatamme tärkeimmästä elokuvasta ei voi puhua. -------Tärkeä todistaja
Koira juoksi tasaista vauhtia hölkkääjän rinnalla. Hölkkääjä juoksi hengittäen mahdollisimman rauhallisesti kohti erittäin vaihtelevaa kuntoaan. Hölkkääjän kunto yritti kipittää pakoon, mutta koira murisi sille ja se joutui hidastamaan vauhtiaan. Hölkkääjän rinnalla ajoi auto. Auto kääntyi vasemmalle ja alkoi hidastaa vauhtiaan. Sitten auto kaasutti ja hölkkääjä jäi auton alle. Koira alkoi ulvoa. Auto ajoi tiehensä ja koira pysähtyi. Jalankulkija näki hölkkääjän ruumiin tiellä ja tunnisti tämän henkilöllisyyden. -Hyvänen aika, sanoi jalankulkija ja soitti ambulanssin. Ambulanssissa hölkkääjä kuoli. Hölkkääjän sydän lakkasi toimimasta huomattuaan pumpattavan ainesosan - siis veren - loppuneen. Epäpätevä ambulanssimies jarrutti katsoakseen, voisiko asiale tehdä enää mitään. Ei voinut. Hölkkääjä oli kuollut. Koira käveli kohti hölkkääjän asuntoa. Sen äänihuulet huusivat isäntää. Sen koko olemus kaipasi tuota nyt edesmennyttä hölkkääjää, joka kuoli ambulanssissa matkalla sairaalaan. -Mutta meillä ei ole todisteita, ei ole sitä tärkeää todistajaa, joka voisi kertoa, kuka oli auton ajaja. -Ei siis ketään, joka olisi ollut tämän Mauri Metson seurassa? -Yksi henkilö on. Tai ei siis henkilö. Hänen koiransa, joka tapasi aina seurata häntä lenkille. -Kutsutaan se siis heti kuulusteltavaksi! Poliisit menivät hölkkääjän asunnon pihalle ja kuulivat kovaa haukuntaa. -Uskaltaako tuonne mennä? kysyi radioa yleensä hoitanut poliisi katsellen ikkunasta taloa ja koiraa, joka juoksenteli vapaana. -Mennään nyt! sanoi toinen poliisi ja he menivät. -Oletteko te Resu Metso? kysyi eräs poliiseista. -Kyllä. MItä asia koskee? -VOisitteko tulla heti kuulusteltavaksi isäntänne väkivaltaiseen kuolemaan liittyvässä tapauksessa? -Totta kai- Koira kulki poliisiasemalle. Aluksi se haukkui muita koiria, mutta istuutui sitten kiltisti pöydän ääreen ja söi poliisien eväät. -Näittekö te kuka autoa ajoi? -En. -Ette siis pysty sanomaan, kuka on kyseessä? -Pystyn. Tunnistin hajun. Se oli Räsäsen Ellevo. Räsäsen Ellevo haettiin heti kuulusteltavaksi. Tämän tunnustettua kaiken poliisit kiittivät koiraa, eikä oikeudenkäytiä pidetty. Koira meni tyytyväisenä tapaamaan muita koiria ja pydystämään kissoja, olihan oikeus tapahtunut. -Me emme osaa puhua, sanoi eräs koirista heidän istuessaan oluttuopposen ääressä. -Joskus täytyy tehdä poikkeus, sanoi hölkkääjän koira ja heristi tassua taivaalle. -------Vararuno
Tämä onpi vararuno jos et muuta käsiis' saa. Juoniasi älä puno käsky ei oo vaientaa, tuota henkilöä moista jonka laatuista ei toista maailmassa tässä oo hohohohohohohoo naurakaa te vain runolleni juonia punoilleni ajatusta jotain tästä turha etsiä on kerta kaikkiaan en kestä verta uhrista väärästä. -------Uskon voima
Aluksi Haluan sanoa, etten tarkoituksella yritä tehdä pilkkaa psykiatreista. Kertomukse n historia on lyhyt: Toukokuun lopussa, juuri ennen ylioppilasjuhlia näin samana yönä kaksi unta. Tämä on eräs tapa yhdistää ne. Omistan tämän kertomuksen niille, jotka uskovat petollisen ystävän muuttavan mieltään. ** ** 1 "kUULEHAN NYT... tOHTORI..." pOTILAS EI TIENNYT KUINKA JATKAA. nIINPÄ PSYKIATRI oLLI rANTALA TULI AVUKSI: "sANO oLLI VAaN." "mULTA ON MENNY HUKKAAN SUURIA PALOJA ELÄMÄSTÄ. sANOVAT, ETTÄ MUUTUN JOKSIKUKSI TOISEKSI ... oNKO SIVUPERSOONA OIKEE SANA?" "sIVUPERSOONA KÄY HYVIN." "kYLLÄ MÄ TIEDÄN. mÄ OON LUKENU KIRJOJA." "Ootko sä koskaa yrittäny saada yhteyttä siihen?" Nainen epäröi. Itse asiassa hän epäröi kauan. "Siis kommunikoiko tämä persoonallisuus koskaa sun kans?" kysyi psy- kiatri Rantanen. "Ei. Se kieltäytyy kommunikoimasta mun kanssa ja sanoo mua... Tyh- mäksi huoraksi, jonka kans ei voi jutella." Psykiatri näki potilaansa punastuvan ja ajatteli, että ehkä näin aluk- si on parempi keskustella aivan tavallisista asioista ja aloitti. Kävi ilmi, että potilaan nimi oli Eija Ruhanen ja että viime aikoina hän oli saanut paljon lohtua eräästä uudesta uskonnosta, josta hän kertoi hyvin mielellään. Uskoa sanottiin eternisyydeksi ja oli hyväksi eternoitua aina silloin tällöin. Valitettavasti paljon kellään ei ol- lut käsitystä siitä, mitä eternoituminen oikein on, mutta heidän hyvä johtajansa - joka ei osannut eternoida - tiesi, ketkä osasivat ja hei- dät nähtyään hän julisti heidät heti eternoijiksi ja antoi heile sopi- van merkin, jotta oikeat eternistit tietäisivät, että hän oli sopiva eternoimaan. Eternoitumisesta tiedettiin vain, että harrastamalla sitä tarpeeksi usein pystyi saavuttamaan sielulleen ikuisen elämän.Lisäksi hyvällä eternistillä oli muutenkin hyvä elämä. Olli päätti joskus virkansa puolesta mennä katsomaan, mitä tämä hyvä uskonjärjestelmä oikein piti sisällään. Hän toivoi potilaansa vuoksi, ettei se vain ollut yksi niistä uskonjärjestelmistä, jotka kaipaavat rahaa eivätkä tee mitään ilmaiseksi. HÄn kysyi Eijalta missä eternistit kokoontuvat ja päätti heti huomenna mennä katsomaan. TÄnään eternistit eivät kokoontuisi. He juttelivat vielä hetken ja sitten aika olikin loppunut. Uusi aika sovittiin ja sitten Ollin työpäivä päättyi. ** ** 2 Olli löysi Jeren auton alta. Jere korjasi autoaan ja nousi ylös. Sit- ten he rupesivat pelaamaan shakkia. Olli pärjäsi tällä kertaa aika hyvin. Hän teki matin silloin, kun si- tä olisi vähiten odottanut ja voitti. HÄn mietti, että näissä peleissä aika kuluu, vaikka he eivät paljon keskustelekaan. Nytkin meni yhtäk- kiä puolitoista tuntia. "Niin aika kuluu", sanoi Jere ja hymyili. Jere tarjosi Ollille Jim Beam-nimistä bourbon-viskiä. Se maistui aika hyvältä ja oli lisäksi aika kallista. Jere oli hankkinut sitä laivalta ja näinollen saanut halvemmalla. "Mun auto jää nyt kyllä tänne", sanoi Olli. He päättivät lähteä ravin- tola Mokomaan rokuliin ottamaan parit ja juttelemaan. Siellä he otti- vat parit. Lopulta luku muuttui neljäksi ja sitten viideksi. Kuuden- sien jälkeen Olli kertoi Jerelle eternisti Eija Ruhasesta ja eterni- syydestä. "Kuulostaa tutulta", sanoi Jere. Perjantai-ilta vaihtui lauantaiyöksi ja lasit tyhjenivät. Lasit täyt- tyivät ja Olli ei muistanut enää paljon mistään, mitä tapahtui valo- merkin jälkeen. He lähtivät kai Jeren kotiin ja sitten Jere jankutti jotakin jostain tulemisesta tai menemisestä. Joka tapauksessa Olli he- räsi olohuoneen sohvalta päänsärkyyn. "Missähän se eternoija on?", mutisi Olli, "Juuri tällä hetkellä elämä nimittäin ei näytä ikuiselta." Jere kuuli ilmeisesti sanat keittiöön, jossa hän puuhaili jotain kah- vin ja muiden aamupalatarvikkeiden kanssa. "Sitä ei tiedä muut kun se johtaja." "Jaa mitä?" "Antaa olla", huusi Jere ja sanoi kohta: "Olis hauska tehdä jotaki hienoa. Ei sillä väliä mitä, mutta jotain. Sitä ei tiedä mitä, ennen kun se on tehty." "Älä viitti." "Tämä ajatusrakennelma pitää pitää mielessä! Hauska kiusata krapulai- sia." Olli tunsi olonsa kiusaantuneeksi ja huonoksi. Kahvi meni alas väkisin ja pulla ei meinannut ensin ollenkaan haluta tulla syödyksi. Lopulta se kuitenkin alistui kohtaloonsa ja muuttui vatsassa jätteeksi, josta leivät pitävät. Ne nimittäin ovat tottuneet saamaan ravintoa viljana ollessaan. "Voisko täälä vielä nukkua?", kysyi Olli ja odottamatta vastausta rupesi pitkälleen samaisele sohvalle, josta puoli tuntia sitten oli herän- nyt. "Yritä saada unenpäästä kiinni ja huomaat kuinka helppoa se on!" huusi Jere ja Olli huomasi, kuinka helppoa se ei ole. Lopulta Olli kuitenkin nukahti ja näki merkillisiä unia. ** ** 3 Olli näki merkillisiä unia. Hän näki unta siitä, että oli jossain ta- lossa, jota ei tuntenut. Talo näytti isolta ja siellä oli koroke, jol- la oli kummallisen näköinen metallihökötys, joka puhui: "Minä julistan Olli Rantasen pääeternoijaksi kaikilla kuudella kamera- silmälläni!" Samassa Olli huomasi seisovansa korokkeella ja että ruhtinaallinen kä- si laskeutui hänen olkapäilleen. Käsi oli metallia ja puhui ystäväl- lisesti. Tai sitten se oli metallihökötys, johon käsi kuului, mutta sitä Olli ei tahtonut millään uskoa. Tilanne muuttui niin, että hän huomasi olevansa kahden huoneessa jon- kun henkilön kanssa. Henkilö kertoi murhasta, josta oli kuullut ja kuoli samassa äkillisesti. Hänen ruumiinsa jäi makaamaan lattialle ja Olli juoksi tilaamaan lukkoseppää. Sitten Olli heräsi ja näki Jeren tuijottamassa häntä. "Sä huusit unissas ja mä ajattelin, että sulla on joku hätä." "Mitä?" "Lukkoseppää kai." ** ** 4 Olli lähti kotiin, vaihtoi vaatteet ja meni paikkaan, johon eternistit kokoontuivat. Se oli talo, jonka Olli muisti hämärästi nähneensä jos- kus. Se oli iso rakennus, juhlasalin kaltainen. Toki siellä oli pie- niäkin huoneita, mutta valtaosan rakennuksesta muodosti juhlasali, jota hallitsi iso koroke. KOrokkeella oli metallihökötys, joka puhui: "Toivotan sinut, psykiatri Olli Rantanen, tervetulleeksi. Eija on ker- tonut sinusta ja siksi tunnen sinut. Astu iloiseen joukkoomme!"Se oli kaikuva ja jyrisevä, aika paljon muutettu ihmisääni ja nyt Olli tun- nisti rakennuksen. Se oli sama paikka, jonka hän oli nähnyt unessaan tänään. Hän mietti, ettei ollut koskaan uskonut enneuniin ja että täl- lä täytyi olla joku luonnollinen selitys. Luonnoton ääni jatkoi: "Olen ajatellut kovasti, että juuri sinä olisit hyvä pääeternoija." Vatsanpohjaa kouraisi. "Sinun psykiatriset taitosi tekevät ikuisuutta." "No ei kai niin voi sanoa. Jos ei ajatella, että psykoanalyysin avulla itsensä oppimaan tunteminen tekee sielun ikuiseksi." "Se on totta. Suostutko ottamaan pääeternoijan roolin?" Nyt Olli rupesi todella miettimään. Mitä tämä mies, tämä metallihökö- tys, tämä johtaja oikein halusi? Halusiko se tehdä hänestä jonkinlai- sen sielujen ikuistajan, papin? Hän ei ollut ikinä välittänyt uskon- nosta tuon taivaallista. "Sitä pitää miettiä hetken. Ei sitä voi ottaa tällaista hommaa vastaan aivan heti, ummessa silmin." "Päätöksesi on viisas. Totta kai sinun pitää miettiä, mihin pääsi pis- tät. Katsele touhujamme tai ole katselematta. Heti kun haluat kieltäy- tyä, voit vapaasti sanoa sen." Hän oli jo tehnyt päätöksensä, mutta halusi antaa tälle johtajalle vai kutelman siitä, että hän miettii. Odotellaan nyt pari viikkoa ja sano- taan sitten tiukka ei. ** ** 5 Olli lähti kotiin ja rupesi nukkumaan, vaikka kello oli vasta kahdek- san. Hän nukkui kello puoli viiteen ja heräsi silloin painajaiseen. Hän näki unta, että jokin kone ajoi Eija Ruhasen päälle pilkkoen tämän pieniksi paloiksi. Kone muistutti autoa, jolla oli ol- kapäät ja käsivarret. Hän heräsi huutoon tai oikeastaan kuiskaukseen. Hän kuiskasi hyvin hiljaa: Apua. Hän ei olisi uskaltanut nukkua, mutta nukahti kuitenkin ja näki unia, joissa hän kulki läpi lasinsirujen ja terävien pellinpalasten. Hän pu- tosi, putosi, putosi satuttaen itsensä joka kerta unenomaisella taval- la. Unenomainen tapa ei satu kovin kovasti, mutta voi silti tuntua il- keältä. Hän putosi kohtaamatta maata ja näki eternistien heiluttavan lippua, jossa luki: Olli Rantanen pääeternoijaksi. Jokin ystävällinen herätti hänet. Se ystävällinen kosketti hänen kät- tään märällä kuonollaan ja hyppäsi hänen sänkyynsä. Hänen lemmikkinsä, koira, joka ei halunnut olla yksin oli tullut ma- kaamaan hänen sänkyynsä. Hän nukahti vielä uudestaan ja näki tällä kertaa suloista unta karuselleista, auringonpaisteesta ja ihanasta kä- velystä sopivankokoisten pullojen ja koiransa kanssa. ** ** 6 Sunnuntai meni lepäillessä koiran kanssa. Yhden maissa molemmat söi- vät lounaan ja kahdelta he kävivät lenkillä. Sitten he jatkoivat le- päilyä ja lopulta Jere soitti ja haastoi shakinpeluuseen. Olli päätti kuitenkin nukkua ja sulki puhelimen tietoisena siitä, ettei aina tar- vinnut pelata shakkia. Varsinkin kun viikonloppua oli enää jäljellä vähän ja paperityötä paljon. SItäpaitsi loikoilu viikonloppuna oli harrastus, josta sekä hän, että hänen koiransa pitivät. Hänestä poi- keten hänen koiransa ei harrastanut psykoanalyysia tai unien tulkintaa tai ravintolailtoja, mutta muuten hän tunsi koiransa olevan hyvin samalla alueella kuin hän itse: ystävällinen ja auttamishaluinen. Sii- tä hän ei välittänyt yhtään, että hän kehui roimasti itseään, sehän oli vain luonnollista ja hyvän itsetunnon merkki (vai oliko?). Lopulta hän nukahti ja heräsi vasta maanantaina. Mitään unta hän ei yöstä muistanut. ** ** 7 Maanantai koitti ja Olli lähti töihin. Hän oli aika paljon omissa aja- tuksissaan ja hänen sihteerinsä kysyikin: "Onkos meidän pikku tunnetohtorimme rakastunut? Vai mikä vaivaa kun tunnut olevan niin omissa maailmoissasi?" Olli ei siitä pahastunut vaan kertoi, että ainainen potilaitten ongel- mien ratkaisu ei ollut herkkua ja sihteeriin se meni täydestä. Pahinta oli, että hänestä itsestäänkin tuntui, että "meidän pikku tunnetohto- rimme" on rakastunut. Hän piti tuosta nimityksestä, sillä tunnetohto- ri hän oli ainakin omasta mielestään. HÄnen pituuteensa liittyviä vääristymiä hän taas piti humoristisina. Hän oli noin 190 cm pitkä, paino jääköön salaisuudeksi. Päivä kului enimmäkseen ylirasittuneiden potilaiden hoitelussa. Seuraava aika Ruhasen Eijalla olisi vasta perjantaina . Ollia kiinnosti tämä tapaus. Valitettavasti sivupersoonasta ei tiedetty paljon mitään, tai siis hän ei tiennyt. Mutta kyllä kai tiedon aika tulisi, hän ajatteli. Tiedon aika tuli. ** ** 8 Olli meni sekaisin. Hän ei ollut oikein varma, koska se tapahtui mutta niin vain kävi. Hän tunsi jonkin kolkuttavan alitajunnassaan. Se oli jokin pieni, luultavasti sivupersoona tai jotakin vastaavaa. Sitten, keskiviikkona hän huomasi, ettei muistanut suurta osaa päiväst. Joiltakin tuttavilta hän kuulli torstaina käyttäytyneensä hyvin oudosti. Jotkut epäilivät - vaikka sitä he eivät sanoneet ääneen - että hän oli paineiden murtamana tulllut hulluksi tai alkoholin murtamana juoppohulluksi. Hän oli kieltänyt olevansa Olli Rantanen ja sanonut, että häntä sai kutsua Eternisti Epsiloniksi. Kukaan ei ollut totellut tätä kehotusta ja Jere oli pyytämällä pyytänyt häntä palaamaan järkiinsä. Hän ei ollut kuitenkaan uskonut vaan oli pelannut shakkiottelun Jeren kanssa vaatien tätä kutsumaan itseään (lyhyyden vuoksi) Etiksi. Sitten, kesken keskiviikkoyön, hän oli tullut järkiinsä ja päättänyt jättää aamuryypyn - jota ei koskaan ollut ottanut - ottamatta. Hän nimittäin muisti ottaneensa jo viiden vuoden ajan joka aamu kaksi lasillista vodkaan sekoitettua coca-colaa. Aika kului ja koitti perjantai. Toinen tapaaminen Eijan kanssa sujui hyvin. Eija kertoi vaivoistaan ja että oli päässytkin itsensä rouvaksi. Psykiatri Olli Rantanen ehdotti, että jospa he voisivat hyvin päättyneen psykiatri-potilas-suhteen kunniaksi lounastaa yhdessä, sillä hän oli rakastunut tuohon naiseen ja päättänyt lopettaa suhteensa sihteeriinsä. Viimeksimainittuja kahta asiaa hän ei sanonut ääneen. Ajasta sovittiin. Paikkana olisi Ollin koti ja aika olisi sopiva: 18.00. Ennen sitä Olli ehti pelata shakkiottelun kotonaan Jeren kanssa. Jostain syystä pieni sanelukone oli unohtunut päälle. Se oli kätevä laite, käänsi jopa itse puolen ja huolehti siitä, että nauhan loppuessa laite sammui. Hitaalla nopeudella nauhalle tuli ääntä yli 4 tuntia, vaikka äänen tasosta hifisti olisi voinut sanoa jotakin. Rohkaisuryypyistä muodostui shakkiottelun aikana Ollille tapa. Niinpä hän ei muistanutkaan vierailusta paljon mitään. Päivällinen oli valmis ja Eija tuli. Silloin hän sai tietää, että Eija ja Jere olivat joskus seurustelleet. "E... Jere!" sanoi Eija, joka myös kaikesta päätellen oli vähän ottanut. Olli muisti, että oli kertonut Eijalle sekoilustaan ja että heidän välillään oli ollut kinaa jostakin, siitä kai, että psykiatri oli sairastunut ja potilas parantunut. Sitten paljon meteliä ja loppujen lopuksi Jere jäi yöksi ja Eija katosi johonkin. Jossakin vaiheessa yötä kuului raksahdus: aktiivinen nauhuri sammui. Sinä yönä maailma muuttui ensimmäisen kerran. ** ** 9 Maailma muuttui. Seinään tuli omituinen kuva omituisesta miehestä ja Jere hävisi johonkin. Siitä ei kukaan osaisi päätellä mitään, ei edes Olli. Kyseessä oli harha, mutta kaikki ei palautunutkaan ennalleen vaikka Olli sanoikin kuvatukselle monta kertaa: Häivy! Seinässä oli omituisen miehen kuva, sängyssä jälkiä jostakin sekavasta seksuaaliaktista ja talo täynnä joitain kummallisia esineitä, joita hän ei muistanut koskaan hankkineensa. Omituisen miehen kuva omituisessa asussa. Jokin näistä seikoista oli väistämättä tosiseikka. Silloin hän muisti nauhurin. Hän käynnisti sen ja kuunteli. "Tapaus Eija Ruhanen parantui merkillisesti. Nyt olen päättäny lounastaa hänen kan..." Ovikello soi ja keskeytti Ollin äänen nauhalla. "Ai sinä! Terve! Käy sisään! Tulitko pelaamaan shakkia?" "Kyl... Täs on ... tul..." "Ai kiitos! Mutta tämähän on sitä samaa viskiä, Jim Beamia?" "Totta kai. Tämähän on sulle voitto!" "Jaa mikä?" "Selvisit siitä ylirasitu ksesta.No ota nyt kun saat!" "Kiitos. Aletaanko pelaamaan shakkia?" "Tottakai!" Sitten kuumeista nappuloiden järjestelyä ja Olli päätti kelata vähän yli. "Oireesi voimistuvat.", sanoi Jere. Se ei kuulostanut kuitenkaan tarpeeksi mielenkiintoiselta ja niin Olli kelasi vielä eteenpäin. Nauhalta kuului riitaisia ääniä. Joku nainen, luultavasti Eija syytti jotakuta ojstakin ja kun Olli kuunteli tarkemmin, hän huomasi olevansa itse syyttelyn kohteena. Juuri silloin joku soitti ovikelloa. Joku paljastui naapuriksi. Olli soitti juuri nauhaa ja naapuri tuli ovelle ja sisään. Hän ei sammuttanut nauhuria ja naapuri piti sen sisältöä törkeänä loukkauksena. "...Kykenemätön sängyssä... Hullu psykiatri joka rupeaa kokemaan potilaansa oireita...." "Ota heti kopio tuosta ja pane nainen vastaamaan sanoistaan! Tuollainen ei käy!" sanoi naapuri. Kyseessä oli hyvin ystävällinen naapuri, ainakin Olli luuli niin. Sitten kun hän siirsi kasetin kopionauhuriin ja kuunteli se ei toiminutkaan. Haukkumiset moukuivat ja kuulostivat naisen äänen sijasta koiran murinalta. "Onko tuo kopio?" kysyi kauhistunut naapuri. Olli käänsi kasetin toisinpäin ja kuuli puhetta, jota ei ollut aikaisemmin kuulut. Siinä puhuttiin jotakin sosiaalisuudesta. Hän rupesi kopioimaan puhetta kaksinkertaisella nopeudella ja naisen ääni kuulosti kimeältä. Nopeuden huomioon ottaen hän sai selvää puheesta suhteellisen hyvin. Yhtäkkiä hän kuuli huudon. Huuto oli karhea ja kuulosti jotenkin hangaten tehdyltä. Hän kääntyi katsomaan taakseen ja kauhistui. "Apua!", hän huusi, sillä maailma oli taas muuttunut. ** ** 10 Enää ei näkynyt seiniä, ei mitään todellista. Vain kohtauksia hänen elämästään ja kaikenlaisia raunioita, ikään kuin oltaisiin kaatopaikalla. Pian näkymä asettui ja muuttui samaksi kalseaksi maailmankaikkeudeksi kuin aiemmin. Huone ja päänsärky muodostivat suuren osan siitä. Ihmetystä aiheutti naapurin yllättävä katoaminen. Olli etsi ja etsi kuitenkaan löytämättä häntä. SItten hän nukahti ja näki unta, että Jere ja hän pelasivat shakkia. Hänen kuninkaansa kaatui ja kumpikaan ei muistanut, mihin se oli pantu, niinpä Jere julisti hänet hävinneeksi ja he nauroivat. He nauroivat ja huone alkoi pyöriä todella vinhaa vauhtia. He nauroivat vielä hetken ja sitten hän heräsi. Hän heräsi ja maailma oli entisensä. Hän heräsi ja tunnisti eternistien johtajan. Hän heräsi ja halusi tehdä jotakin hienoa. ** ** 11 Jeren vaimo tuli ovelle esiliina edessään. "Mitä nyt?", hän kysyi. "Onko Jere kotona?" "ei ole, missä lie. Lähti muutama minuutti sitten, itse asiassa pari minuuttia sen jälkeen kun tuli." Olli astui ulos ystävänsä talosta ja tiesi, mihin seuraavaksi suunnistaisi. Se oli juhlasalin kaltainen paikka ja hän muisti nähneensä sen kahdesti. "Hyvä psykiatri, oletko tullut parannettavaksi?", kysyi ääni. Se oli muunnettu ihmisääni, joka kaikui ja jota ei voinut tunnistaa. Tai ehkä sittenkin voi... "KAtso silmäkameroillasi, sillä tuon sinulle lahjan." sanoi Olli ja avasi bensiinikanisterin korkin. "Minä parannan sinut!" huusi hätääntynyt eternisdtien johtaja. "Minut on jo parannettu." Olli meni kauas bensiinistä ja sytytti tulitikun. Silloin metallihökötyksessä tapahtui muutos. Sen iso kaiutinkaappi meni sijoiltaan ja paljasti aukon. Eleellä koneöljyn tahrimassa puvussa oleva selvästi tunnistettava mies kehotti Ollia menemään sisään. "Jere!" huusi Olli ja jere vastasi päännyökkäyksellä. Olli sisäisti itsensä ja meni sisään. Hökötys muistutti sisältä enemmän tai vähemmän autoa. Siinä oli ohjauspyörä, siellä missä Jere isrui sekä vaihdekeppi, polkimet ja käsijarru. Ollin puoleisen penkin edessä oli kojelauta, jossa oli erilaisia mittareita. Matkamittari näytti punaista. Ilmeisesti mittarit toimittivat äänentulon ja ulkoasun tarkkailun virkaa. Lattialla oli aivan tavallinen auton matto, sekä puolityhjä viskipullo, joka oli neliskanttinen ja jonka näkyvissä olevalla sivulla luki Jim Beam. "Et ole erehtymätön. Et huomannut sanelukoneen äänittävän. Oikeastaan ratkaisin ongelmani unessa, mutta nauha todistaa sinua vastaan. Suggeroit epäilemättä minua eilen ennen Eijan tuloa rankemmanpuoleisesti päätellen siitä, miltä minusta tuntui tänään." "Kuuntelitko nauhan?" kysyi Jere. "En vielä. Näin unen ja kaikki loksahti paikalleen. Missä sitä on opittu hypnoosia erinäisten lääkeaineiden avulla?" "Jossakin joskus menneisyydessä, mutta tuu, mennään meille ja tehdään sovinto!" "Kuunnellaan ensin nauha meillä, sopiiko?" Mutta sitten Olli huomasi, että oli vaistomaisesti ruvennut puolustamaan itseään ja turhan sovinnolliseksi. "Entä vääryys, jota aiheutit hypnotisoimalla minut ja manipuloimalla minua. Tästä ei saa vuotaa tietoja kenellekään!" "Ei vuoda. Älä näytä tuollaiselta! Tutustuithan tämän pikku seikkailun ansiosta Eijaan ja häneen kai olet vielä rakastunut." Kummallista kyllä, Olli tunsi voivansa taas luottaa Jereen. Johtuiko hypnoosista vai mistä, mutta hän oli tottunut siihen, että Jere järjesti hänen asioitaan, niin oli ollut pienestä saakka. "SOpii", sanoi Olli. "Jaa mikä?" kysyi Jere. "Äskeinen ehdotuksesi. Se tuntuu hyvältä." ** ** 12 Nauhalla oli aluksi koko shakkiottelu. Se ei ollut kovin pitkä ja päivällisen tekokin oli sujunut mikroaaltouunissa erittäin nopeasti. Shakkiottelussa pistivät silmään välihuomautukset kuten: "Oireesi voimistuvat. Näet harhoja huomisaamuna. Huomisaamuna tulet yhä sairaammaksi. Silloin sinun tulee mennä eternistien luolaan, jossa eternistien johtajakone antaa sinulle siunauksensa ja tulet terveeksi. Sitten voit ruveta eternistiksi, ja minä autan sinua. Lisäksi Eija hyväksyy sinut paremmin eternistinä." Huomautukset tehtiin siirtojen välissä joidenkin merkkien, merkkiäänten jälkeen. "Hmh", oli suosittu hypnoosin poistaja ja uudelleenpalauttaja. Lääke, jota viinassa oli ollut auttoi asiaa. Niinpä pullo, joka olisi halunnut kunniallisesti olla pelkkä Jim Beamin koti muuttui troijan hevoseksi. Sitten riita ja huuto, jota ei ollut kuulunut ja se, miten Eija lähti sanoutuen okonaan irti eternistien touhuista. "Hyvin päätelty kaiken kaikkiaan!", kehui Jere entistä aivopestyä ystäväänsä. Tai oikeastaan taas tulevaa ystäväänsä, sillä he lupasivat tehdä sovinnon. Ja niin he tekivät. "Entä Eija. Lopettaako hän eternistinä olon?" "Ei. Hän soittaa kohta minulle ja sanoo, että kiihtyi liiaksi ja jatkaa eternistinä oloa. Ei hänkään tunne salaisuuttani. Tieää vain, etä olen yksi eternoimaan pystyvistä henkilöistä." Puhelin soi ja Olli vastasi. "175149." "Onko Olli Rantanen?" kysyi naisääni. "Kyllä." "Täällä Eija. Mä oon kauheen pahoillani siitä eilisestä kiihtymisestä. Mentäiskö vaikka elokuviin tai tulisitko meille?" "Tottakai!" ** ** Epilogi eli alun loppu "Te tulitte molemmat?" kysyi vaimo kummissaan. "Otapa tästä!" sanoi Jere. Jere oli vakuuttanut niin kovasti Ollille sitä, kuinka pahoillaan oli viimeaikaisista tempuistaan, että Jere päätti uskoa normaalikokoisessa ryyppylasissa olevan viskiltä näyttävän aineen olevan pelkkää Jim Beamia ja otti. "Pelattaisiinko ystävyysottelu shakkia?" kysyi Jere ja Olli suostui. Siitä lähtien he olivat aina ystäviä. Viikon kuluttua Olli Rantanen lopetti psykiatrin hommansa ja siirtyi päätoimiseksi pääeternoijaksi. Eternistien johtaja, jota ei koskaan nähty muuten kuin metallihökötyksenä, hyväksyi mielihyvin muutoksen ja he rupesivat perustamaan maailmanuskontoa, jossa itsensä tiedostaminen psykoanalyysin avulla ei merkinnyt kovin paljon. -------Köyhän miehen painajainen
Hän kylpi asuntoveloissa. Hän ei tiennyt kuinka hän saisi ne maksetuksi ja hänet oltiin vaarassa heittää ulos asunnostaan- Kuitenkin hän sai nukutuksi. Hän näki unta siitä, että sai lottovoiton mutta ei tiennytkään mitä hän rahoillaan tekisi. Hän oli tyystin unohtanuut sen mihin hän todellisessa elä- mässä käyttäisi rahansa jos hänellä niitä olisi. Kaikki hänen tuttavansa kysyivät häneltä: -Mitä mei- naat tehdä kun sinusta tuli rikas? -en tiedä, hän vastasi ja sitten hänelle tuli niin paha olo, että hän heräsi. Se päivä oli lauantai eikä hän ollut lotonnut. Ei silti, ei hän koskaan ollut uskonutkaan uniinsa. Hän meni tavalliseen tapaansa erääseen ravintolaan puoli kuudeksi. Sitten hän ei kuitenkaan tilannutkaan mi- tään, koska hänelle tuli mieleen, että hänen köyhyy- tensä voisi johtua juuri ravintolalaskusta. -Otatteko jotakin? kysyi tarjoilija. -En, odotan erästä ystäväni. se oli tähän mennessä hänen tämän päivän ensimmäinen valheensa. Hän ei odottanut ketään eikä mitään. Yhtäkkiä hän jäykistyi kauhusta, sillä sieltä tuli Raimo mäki, joka ei ollut hänen parhaimpia kavereitaan ja suoraan hänen pöytäänsä. Hän mietti, että taitaa olla turha yrittää pakoon ja suostui keskus- telemaan Mäen kanssa. -jaha! Et näköjään oo vielä ottanu mitää. Mitäs sais olla, mä tarjoan! -Ei mitää, mä oon lopettanu. -No johan oli aikakin. Minulla olisi sinulle töitä. Juuri silloin köyhä mies heräsi ja huomasi että oli kuvitellut heränneensä, menneensä ravintolaan ja saaneensa töitä. Hän ajatteli, että oli varsinainen painajainen, ettei hänen unensa ollut totta. -------Magiaa
tämä kertomus on täyttä magiaa. Kerran oli eräs pie- ni kaupunki jossa eräät erittäin pienet ja vastuut- tomat ihmiset tekivät kaiken taikatemppuja käyttäen. He olivat niin vastuuttomia ja pieniä, että jos he eivät olisi käyttäneet magiaa, heitä ei olisi edes huomattu. He käyttivät mustaa eli pahaa, valkoista eli hyvää ja mustavalkoista eli ei hyvää eikä pahaa magiaa. Jos joku taikoi itsensä lentämään heidän kaupunkinsa yli, ei se ollut hyvää eikä pahaa magiaa, jos hän ei tiputellut mennessään pommeja.ei myöskään ollut mi- tään merkitystä sillä, kävelivätkö ihmiset katossa vai lattiassa jos joku samassa huoneessa olija ei voinut pahoin katsellessaan heidän kävelyään katos- sa. Mutta toisen valtion kuninkaan kidnappaaminen taikakonstein - kuten kaikki käsittävät - on mustaa magiaa ja valkoista magiaa on hänen palauttamisensa takaisin taikakonstein. Ihmisiä taijottiin sammakoiksi ja jopa sammakkoja ihmisiksi. Myös jäniksiä taiottiin ihmisiksi koska tarvittiin hyviä pituus- ja korkeushyppääjiä. Ka- loista taas tehtiin uimareita ja sammakoista sammak- komiehiä, leijonista urhoollisia sotilaita ja api- noista pellejä ja akropaatteja sekä linnuista lentä- jiä ja oravista laskuvarjohyppääjiä. Oli myös epäon- nistuneita kokeiluja kuten kilpikonna, josta yritet- tiin tehdä ritaria mutta joka osoittautuikin tosi pelokkaaksi. Monet ihmisiksi muutetut eläimet sanoivat puhumaan opittuaan, että he mieluummin olisivat alkuperäisis- sä muodoissaan. Eniten ihmisinä olosta nauttivat apinat, jotka apinoivat ihmisiä ja suututtivat usein sirkusyleisön osumalla heidän arkaan kohtaansa her- joillaan. Vielä useammin he kyllä pyrkivät nauramaan ihmisiksi muutettujen apinoiden puheille ja sutkauk- sille. Taikakonstein saatiin myös mitä erilaisimpia tieto- ja, tehtiin keksintöjä ja parannettiin maailmaa. Lo- pulta maailmassa oli niin monta ajattelijaa, filoso- fia ja maailmanparantajaa, että he päättivät muodos- taa Kaikki kunnon maailmanparantajat -seuran ja näin liittyä yhteen. He keksivät paljon uusia taikakons- teja. Heidän suurin voittonsa oli, kun he onnistui- vat lopettamaan kaikki sodat kaupungissaan. Lopulta he keksivät konstin, jolla he voivat lopettaa sodat koko maailmassa. Mutta ennen kuin he ehtivät ryhtyä toteuttamaan sitä, valtasi eräs verenhimoinen sissi- ryhmä heidän kaupunkinsa ja pommitti tuusannuuskak- si. Sen jälkeen ei maailmassa ole taikoja pahemmin harrastettu. -------Asenne
Minun asenteeni on syypää kaikkiin harmeihini, sanoo asuinpaikkani po- liisi. Se, että en osaa pitää piilossa asennettani on syynä lähes kaikkiin harmeihini, sanoo ystäväni, joka edustaa samaa katsantokantaa kuin minä, mutta ei ole jäänyt siitä kiinni koskaan. Te olette itse- päinen tyyppi, sanoo eräs papinkaapua kantava - siihen naamioitunut - poliisi. Mistäkö tiedän hänen olevan poliisi? En tiedäkään, mutta ole- tan niin. Olen sitä mieltä, että television mainokset ohjaile- vat meitä enemmän kuin esim 1900-luvun lopun ihmi- siä. Olen myöskin sitä mieltä, että öljy loppuu mil- lä hetkellä tahansa ja viimeinen fuusiovoimala rä- jähtää käsiimme sekä aurinko sammuu niin, ettemme voi käyttää enää edes aurinkoenergiaa. En tiedä, kuinka moni on samaa mieltä kuin minä, mutta uskon, että aika moni. Muuten en poikkea paljon yleisistä asenteista, jotka yrittävät vielä vastustaa sitä täysin peruuttamatonta mahdollisuutta, että noita- vainoja aletaan harjoittaa ja uskoa demoneihin. Minulla on vielä yksi asenteellinen erikoispiirre, jota edellämainittu ystäväni, joka kuitenkin muuten asenteiltaan on minun täysi kopioni ei ole omaksu- nut: Harjoitan näpistystä, pienempiä varkauksia - suurempia kuin näpistykset - ja kepposia. Onneksi kukaan ei kuitenkaan ole saanut minua kiinni viimek- simainitusta, sillä yhteiskuntamme ei suvaitse pel- leilyä. Varkauden se kyllä suvaitsee. Se vain luoki- tellaan pakollisten olosuhteiden luomaksi tilan- teeksi. Olen joskus lukenut maailmasta, jossa pel- leilyä ei katsottu niin karsaasti kuin meidän yh- teiskunnassamme. Joskus tuntuu, että täällä on kaikki jähmettynyttä pyrokratian ja erilaisten rituaalien vuoksi. En tunne paljon ketään, joka pelleilisi. Minä olen lähes ainoa pelleilijä, josta olen koskaan kuullutkaan, muu- tamia tapauksia lukuunottamatta. Niissä olevat hirveät rangaistukset voivat tosin olla pelkkää propagandaa, mistäs sitä koskaan tietää. Kaikki alkoi siis pessimistisestä asenteestani maail mantilanteeseen. Toisaalta se olisi voinut alkaa myös pelleilynhalusta, mutta ihme ja kumma niin ei käy- nytkään. Itse asiassa jouduin kiinni vahingossa. Se tapahtui eräissä pirskeissä, joissa kuvittelin jonkun poliisin olevan psykiatri: kerroin hänelle täysin avoimesti mielipiteistäni lukuunot- tamatta pelleilynhalua ja tarvetta näpistelyyn. Sitten seuraavana päivänä minut tultiin pidättämään. He sanoivat syyksi - täytyihän heillä olla jokin te- kosyy - rattijuoppouden (en ollut juovuksissa ollut lähelläkään kuljettajan paikkaa). Minut vietiin vankilaan ja minua kuulusteltiin. täl- lä kertaa pessimistisistä asenteistani. Todistajana heillä oli tuo poliisi, joka vain hoiti työnsä. Kir- joitan tätä vankilassa. Nyt täytyy lopettaa, vartija tuli tuomaan ruoan. -------Tunne
Eräänä päivänä Ä. Riento heräsi ja ajatteli, ettei tässä ole enää mi- tään toivoa. Hän tunsi, että hänen päivänsä olivat luetut ja että jo- takin kauheaa tapahtuisi sinä päivänä, joka oli lauantai. Niinpä hän ajatteli viisaasti ja tulosvastuullisesti pysyä kotona koko päivän. Se olikin helppoa, sillä hänellä ei ollut töitä tai mitään harrastuksia lauantaina. Hän veti peiton korvilleen ja kohta kuului rytmikäs kuorsaus hänen yksiöstään. Hän liukui uneen ja muutaman hetken ulttua se oli jo niin syvää, että hän ei kuullut, nähnyt eikä tuntenut mitään. Hän ei myöskään nähnyt mitään unia eikä myöskään edes yrittänyt hahmotella niitä kauheuksia, joita hän alitajuisesti ja tietoi- sesti pelkäsi itselleen tapahtuvan sinä päivänä. Hän vietti tuossa tilassa noin kolme neljäsosatuntia ja sitten hän rupesi näkemään painajaisia. Hän oli jos- sain huoneessa juhla-asuisien naisten kanssa. Nämä yrittivät väkivalloin sulloa häntä kaappiin. Hän katsoi naisia jotka olivat hänen edessään ja katsoi takanaan olevaa kaappia. Hän ei naisten painostuk- sesta huolimatta suostunut kääntymään kaappia kohti. Kaappi oli avoinna ja hänet saatiin työnnettyä sin- ne. Hänellä oli ahtaan paikan kammo ja tilannetta pahensivat vielä sähköiset väristykset, joita hänelle taroiltiin ilmeisesti jonkinlaisesta kaapin katossa riippuvasta lampusta sekä myös painajaismainen päri- nä, joka muistutti jostakin joka nökötti ystävälli- sesti hänen vuoteensa vieressä olevalla yöpöydällä. -Niin! hän vastasi puhelimeen, joka herätti hänet. -No mutta Eskoko siinä. Sinähän vallan pelästyit. Mikä hätänä? Tuo ystävällinen ääni puhelimessa rauhoitti häntä hiukan, mutta ei kuitenkaan saanut vakuuttuneeksi häntä siitä, ettei hänelle tapahtuisi mitään inhottavaa tai kamalaa tänä syksyisenä lauantaina. -Ajattelin vain ehdottaa pieniä juhlia paikallisessa ravintolassa tä- nään. Eskoksi juuri äsken nimitetty kohtaloaan pelkäävä mies ei voinut olla suostumatta moiseen ehdotukseen. Pelkäsihän hän vieläkin kohtalonsa puolesta, mutta olisi sentään ollut aika noloa kieltäytyä juhlimasta vanhan ystävän kutsuttua hänet juhliin. Ilta tuli ja em. juhlat. Ennen niitä he olivat mer- kinneet lottonumerot muistiin mahdollisen pikaisen tarkistuksen vuoksi. Juhlat onnistuivat hyvin ja heidän lähtiessään kotiin näytti siltä, ettei mikään voisi uhata tuon kohtaloaan silmittömästi pelkäävän miehen tulevaisuutta. Hän meni kotiin ja tarkisti lottonumerot. Hnen ihmeekseen hänen tekemänsä muis- tiinpanot vastasivat hänen lottoamaansa riviä. Hän kuunteli seuraavana päivänä radiosta oikeat lottonu- merot eikä tälläkään kerralla huomannut mitään eroa. Hän jopa oli vienyt lottokupongin läheiselle kios- kille. Mitähän hän tekisi rahoilla? -------Erehdys
On virhe luulla, että jokainen pahasti rikoksenteossa erehtynyt henkilö joutuu muitta mutkitta vankilaan, ajattelin seisoessani peilin edessä. Katselin valkoista naamatauluani ja yritin ymmärtää, mitä ajattelin juuri sillä hetkellä. Nyt ymmärsin, muistelin menneisyyttä, Lähipäivien tapahtumia. -Haloo haloo haloo, sanoi joku puhelimeen korvani juuressa. Vai oliko se niin, että puhelin oli korvani juuressa ja toisti nuo tylyt sanat. -ÖÖÖRK, mörisin yrittäen ymmärtää oman asemani suhteessa kieppuvaan maapalloon ja päähäni, jota särki. -Haloo haloo haloo, toisti ääni ja nyt huomasin piteleväni puhelinta korvaani vasten. -Ööörk, toistin minä ja puhelimessa oleva henkilö kyllästyi. -Mitä nyt, Jorma, sanoi ääni. -Öörk, sanoin ja yritin peittää raivoani siitä, että soittaja olikin Olli eikä Illo. -Mitä nyt? kysyin vuorostani. -Tule tänne! En oikein viitsisi kasvattaa puhelinlaskuani. Pistin töpinäksi: kävin suihkussa, pesin hampaani ja ajoin partani. Otettuani krapularyypyn pullosta lähdin asemalle ja ehdin juuri ja juuri bussiin. Bussissa joku nainen tuijotti minua. Taisi olla sama, jonka luota lähdin silloin eilen, monta tuntia sitten. Perillä kysyin Ollilta mitä hän oli oikein tarkoittanut absoluuttisen hämärillä sanoillaan. -Mahtava keikka, hän vastasi. Sanasta keikka muistui mieleeni lapsuus ja se, että isä oli aina käynyt soittamassa kosketinsoittimia yhdessä bändissä. -Mikä keikka? Mä en osaa soittaa. -Aasi! Mä tiedän, mistä saa rutkasti rahaa. Me voidaan ryöstää pankki. Pankista taas muistin säästöpossuni lapsuudessa. Tyhjäsin sen aina hätätilan tullen itse keinottelemalla kolikot pois sieltä jonkin veitsen avulla jos tiukka paikka tuli. Kävin toki joskus pankissakin. Sitten isoveli särki possun sillä samalla veitsellä ja nauroi. -Hahhahhaa, sanoin yrittäen matkia naurua. -Tuo ei oo mikää naurun asia! sanoi Olli. -Ei kai sitte, sanoin ja en jatkanut nauramistani. Käytimme pankkiin astuessamme vappunaamareita ja vesipistoolia. Ainut vika siinä oli, että meidän yrittäessämme ampua erästä virkailijaa, joka painoi hälytysnappia hän kastui ja kaikki meni pipariksi. Lähdimme pois ulvoen naurusta saaliinamme 210 mk 50 p. -Tuon takia mua ei olisi kannattanu herättää, sanoin ja huomasin juuri silloin mitä puuttui. Sateenvarjoni. SAnomatta sanaakaan lähdin kotiini ja suoraa päätä vankilaan, ajattelin. -Sateenvarjosi, sanoi Olli myöhemmin soittaessani hänelle. -Et kai sinä unohtanut sateenvarjoasi? Sehän oli koko ajan meillä. Ihmettelinkin, mikset ottanut sitä mukaan. Soitin Illolle. Hänen nimensä oli oikeastaan Irmeli Lotiainen, mutta olin aina kutsunut häntä illoksi. HÄn lupasi tulla meille ja hetken kuluttua hän oli jo täällä. -En mä halua, sanoi Illo myöhemmin kun ehdotin hänelle elokuviin lähtöä. Pidin kovasti Illosta ja olin ajatellut sanoa sen juuri nyt. Sanoinkin. Vastaus oli kaikkea muuta kuin kieltävä. Se oli vihainen ja osoitti, että minun olisi pitänyt tulla aikaisemmin hänen puhjeilleen ja että nyt oli jo liian myöhäistä, koska hän oli kuulemma rakastunut johon kuhun kauniimpaan ja viehättävämpään henkilöön. Juuri silloin puhelin soi. Illo lähti, itse asiassa hän oli ollutkin jo lähdössä. -Emosella, vastasin vihaisesti. -rikospoliisista Arto Rannikko hyvää päivää, sanoi rikospoliisituttava ni. -No mutta terve... -Tänään ryöstettiin pankki, sanoi tuttavani puhelimeen, -Ja rikospaikalta löytyi kynä, jossa on sinun nimesi ja NMT-puhelinnumerosi. NÄitä kyniä olin jaellut kaikille, mutta olisiko mukanani voinut olla sellainen juuri tuolla kohtalokkaalla hetkellä ja sitten pudota. -Siinä tapauksessa jonkun minun vihamieheni on täytynyt jättää se sinne, sanoin. -Kukahan se olisi voinut olla, hän kysyi. -Eemeli Rantakoski, sanoin ensimmäisen nimen, joka minulle tuli mieleen. Pian päätimme puhelun. -Rantakoskella, vastasi Eemeli. -Kyllä minä tiedän, miksi olit siellä Irmelin luona silloin ja mitä Elli Maijaselle tapahtui, sanoin. Kyseessä oli hukkunut nainen. Olin nähnyt joskus vilaukselta kuinka Elli ja Eemeli olivat kulkeneet rinta rinnan uiden kylki kyljessä kohti ulappaa. Kukaan muu ei ollut nähnyt ja ajattelin, että he eivät varman olleet nähneet minua joten omapahan on asiansa. En jaksanut noihin aikoihin juosta poliisiasemalla, syynä päättömät huumekokeiluni. -Jutellaan, sanoi vapiseva ääni, -Missä voimme tavata? -Puistossa kymmenen minuutin kuluttua. Puisto oli tyhjä. -Mitäs teit noin kolmen aikaan päivällä? kysyin. -Olin kotona yksin ja katselin televisiota, sanoi Eemeli. -No hyvä! sanoin, -Siinä tapauksessa olit pankissa, menit sinne ryöstääksesi pankin jonkun kaverin kanssa, jota et suostu paljastamaan polisille. Pudotit tämän kynän. sanon ja näytän hänell kynää, jossa on nimeni ja puhelinnumeroni. -Mutta enhän minä ollut... -Mutta olit. Tiedän sinun hukuttaneen Ellin ja se on paha rikos. Harkittu murha. Siksi ajattelin että voisit auttaa, muuten kerron tästä kaikesta poliisille. -Entä se kaveri? -Häntä et paljasta. Hän ei paljastanut häntä. Onneksi kynässä ei ollut pahemmin sormenjälkiä ja onneksi poliisit uskoivat häntä. Illo soitti seuraavana päivänä. -Se petturi! Se petturi! -Kuka? -Eemeli. Se petti mun luottamuksen varastamalla sieltä pankista rahaa 210 mk. -Ootko sä varma...? -Tietysti. Se kerto mulle kaiken ja meni sitte poliisien puheille. -Mutta onhan sulla mut. Ruvetaan taas oleen yhdessä. Mä en varastele pankkeja, sanoin hymyillen kuulokkeelle valloittavinta hymyäni. -------Kuri
Jokaisella ihmisellä on kaksoisolentoja. Yleensä kaksoisolennot esiintyvät joko jossain toisessa (vaihtoehtoisessa) ulottuvuudessa tai sitten menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Kaksoisolennoilla on samanlaiset geenit vielä enemmässä määrin kuin identtisillä kaksosilla. Ja vielä muutakin. Samanlaiset arvet haavat ja syntymämerkit, jokseenkin samanlainen lapsuus ja tulevaisuus ja kohtalo vaikka he elävätkin eri aikakausilla. Kerran tapahtui kohtaaminen. Kaksi olentoa kohtasivat metsässä, koska se oli aikaulottuvuusmetsä. -Huh, sanoi mies, joka oli puettu karhuntaljoihin. -Ääh, sanoi mies, joka oli puettu avaruuspukuun. -Missä minä olen? kysyi avaruuspukuinen mies. -Kuka sinä olet? kysyi karhuntaljainen mies. Maa vuonna 898 JKR. Ei vuonna 2091 JKR. Mies katsoi avaruuspukunsa mittaria. Ei ydinsaasteita, ilman koostumus oikea, lämpötila ehkä vähän liian kylmä. Ehkä tuo mies pystyisi lainaamaan hänelle turkkiaan. HÄn riisui pukunsa. Sen alta paljastuivat shortsit ja teepaita. -MItä ihmettä? kysyi karhuntaljamies. Avaruuspuvuton mies värisi vilusta. -Voisitko lainata mulle tuota turkkia? -LAinaa ite, sanoi karhuntaljamies, sillä heidän luokseen tepasteli karhu. Petoeläin, vaarallinen, ruokaa, turkki. raksuttivat avaruuspukumiehen aivot kuin eternisen käskyn saaneina. Sädease roikkui vyössä, avaruuspuvun vyössä. Tämä mies nappasi sen ja ampui. Kuului sähköinen räsähdys ja karhu heitti henkensä. -Noita! huusi karhuntaljamies, -Oi suuri poppamies, kuinka voin olla avuksesi? -Auttaisitko mua tekemään turkin tästä, sanoi avaruuspuvuton mies kohmeissaan. KArhu nyljettiin ja he viettivät pitkän hetken syöden lihaa. Sen jälkeen he oksensivat liiat lihat pois ja kävivät metsässä suuremmilla tarpeilla. Avaruuspuku mies oli pistänyt pukunsa päälle, koska karhun nylkeminen ja taljan päällepukeminen näyttivät olevan kovin täyttävää hommaa. Loppu karhu, se mitä he eivät jaksaneet syödä jätettiin maahan muiden eläinten syötäväksi. -Ejoi, sanoi karhuntaljamies ja he näkivät jonkun naisen tulevan suuren lapsilauman kanssa. SE oli Ejoi, karhuntaljamiehen vaimo. Ilman mitään näkyvää syytä karhuntaljamies löi muuatta lasta ja lapsi rupesi itkemään. -Psykopakote! huusi nyt karhuntaljaan puettu avaruusmies kauhistuneena. -KUri se olla pitää. Hän ei välttämättä ole tehnyt mitään pahaa, mutta en anna hänen luulla, että hän voisi tehdä pahaa joutumatta kiinni. Sitten samanlainen käsittely kaikille kahdellekymmenelleneljälle lapselle. Myöhemmin avaruuspukumies palasi tulevaisuuteen ja löi heti nuorinta poikaansa nenään. -Kuri se olla pitää, hän sanoi, -Et saa kuvitella, että voisit tehdä pahaa. -Te olette rääkännyt lastanne, sanoi eräs holhousviraston apututkimuspäällikkö myöhemmin kaksinkeskisessä puhuttelussa. -Kohtasin miehen, joka oli pukeutunut turkkin ja opin yhtä... -Lasten kiduttaminen on psykopakotteen käyttämistä väärin perustein. -...Ja toista. -------Vanhuusjarru
-Olemme kehittäneet aivan uudenlaisen laitteen ja ajattelimme, että te voisitte kokeilla sitä. Sen nimi on vanhuusjarru. Se estää kaikenlaiset vanhenemisyritykset. Se on eräänlainen psyykkinen ja fyysinen vanhuudenestojärjestelmä. -MIelelläni, sanoi Ori, sillä hän ei ollut vielä silloin perehtynyt tämän järjestelmän vaaroiihin. Ori tunsi itsensä yhtä nuoreksi kuin aina noustessaan seuraavana päivänä vuoteesta. Vanhuusjarru oli tiukasti hänen sisässään, leikkaus oli onnistunut hyvin ja hän oli vielä sairaalassa. -Toivomme, että annatte raportin päivittäin tai ainakin viikoittain, sanoi lääkäri kun Ori sai mennä kotiin. Ori meni viinakauppaan ja osti koskenkorvaa ja giniä. Sitten ori avasi pullon ja kaatoi gin tonikin. Kun hän nosti lasin huulilleen, hän huomasi ettei pystynyt juomaan sitä. HÄn sai sähköiskun käteensä juuri ennen kuin hän sai hitusenkaan juomaa kurkustaan alas. Ja hän kuuli äänen, ystävällisen äänen sanovan: -Terveydelle haitallista. SItten hän meni seuraavana aamuna töihin. Hän otti auton, mutta kun hän meinasi käynnistää sen, hän kuuli äänen sanovan: -Vähän liikuntaa, edistää kuolemaa. SItten hän lähti kävellen ja ääni ja sähköiskut pakottivat hänet juoksemaan. HÄn otti tupakan tauolla, mutta meinatessaan sytyttää sen hän kuuli äänen sanovan: -Terveydelle haitallista, ja sai sähköiskun. Kaiken lisäksi hän ei saanut syöbä enää nin paljon lihaa kuin aikaisemmin. -Tulin palauttamaan tämän eliniän pidentäjän. En haua elää ilman tupakkaa, keksejä, lihaa, alkoholia ja autoilua. En halua lenkkeillä. -Siinä tapauksessa, sanoi lääkäri, -et halua pidempää elämää. Häivy! Ori häipyi ja tunsi olonsa heti vanhemmaksi. Hän toivoi joka hetki, että joku ääni pakottaisi hänet tekemään jotakin, mikä pidentäisi elämää. -------Muutos
Tavallisesti Aronen heräsi kahdeksalta, söi lautasellisen muroja ja joi kahvia sekä lähti töihin yhdeksäksi. Töissä häntä odottivat tietokone ruutuineen ja näppäimistöineen, työtoverit juoruineen ja tyhjänpäiväisine vitseineen sekä kahvi- ja lounastauot. Sitä kesti viiteen, jolloin Aronen tavallisesti lähti töistä. Näin yleensä, mutta Se Aamu oli erilainen. Tavallisesti Aronen antoi herätyskellon soida loppuun asti, valmiina vasta sitten heräämään ja sulkemaan sen, mutta sinä aamuna hän heräsikin jo kuudelta. Hän käänsi kylkea, yritti nukahtaa uudestaan, mutta uni ei ottanut tullakseen. Hänestä tuntui, että tämä päivä olisi erilainen. Hän teki aamupalansa rauhallisesti ja kello oli vasta seitsemän, hän meni uudestaan sänkyyn valmiina nukkumaan ja kun ei saanut unta, otti yöpöydältä unettavan kirjan. Mutta sekään ei auttanut. Ei unta! Vain tuo aavistus jostakin, joka tapahtuisi sinä päivänä. LOpulta Aronen antoi periksi: hän meni suihkuun ja ajoi partansa ja lähti asunnostaan - kävellen. Hän oli perillä varttia vailla 9. Hän avasi oven avaimillaan ja meni tietokoneen sa ääreen. Hän avasi koneen aloittaakseen päivän työn mutta kone ei päästänyt pihahdustakaan. Käynnistyttyään normaalisti joka aamu, joka ikinen aamu nyt ... ei mitään! Aronen paineli nappeja, väänteli näyttölaitteen säädintä, kytki virtaa päälle ja pois, turhaan! Ei mitään. Talonmies, johtaja, työtoverit löysivät Arosen hiljaisen koneensa äärestä. -Miksei toimi? kysyi johtaja. -En tiedä. Huoltoon, kone vietiin huoltoon. Se olisi valmis parin viikon kuluttua. -Ei meillä ole antaa sinulle konetta, työsi seisovat! -Haluan tehdä työtä, sanoi Aronen. -Mee lomalle, olet sen tarpeessaki! Niin Aronen meni lomalle, keksimättä tekemistä. Ei auttanut muuta kuin pelailla kotitietokoneella. Hän heräsi joka aamu kuudelta, teki pienen kävelylenkin ja tuli takaisin asuntoonsa, laittoi aamupalan, kävi suihkussa ja tasan kello yhdeksältä avasi kotikoneensa ja Otti vastaan mahdolliset viestit jne. mutta töitä hän ei saanut tehdä. Ei luottamukselisia asioita muilla kuin työpaikkansa koneella, se oli turvallisuussäädös. Sitten, eräänä päivänä puhelin soi. -Se sun konees saatiinki korjattua aikasemmin. Voit jatkaa töitäs. Aronen oli tottunut pitämään lomaa. Niinpä ilmoitus tulikin sopimattomaan ajankohtaan: jo viikko töiden loppumisen jälkeen. Mutta velvolisuudentuntoisena ihmisenä hän jatkoi niin kuin ennenkin, paitsi että nousi jo kuudelta ja käveli töihin. Hän tuli aina viittätoista minuuttia aikaisemmin ja toivoi joka kerta, että jotakin tapahtuisi. -------Arvostettu mies
-Olitteko te katsomassa häntä? kysyivät kaikki väkijoukossa. -Jaa ketä? kysyi Elmor Qwaft. -Sitä naista, joka näki arvostetun miehen. -Kyllä minä kävin. -Mitä hän sanoi? -Ei mitään. Tai ei ainakaan mitään merkittävää. Hän on nyt kuolut. Tieto iski kaikkia muita päähän kuin hyvinkoulutettu poliisipamppu. -K-u-o-l-l-u-t! sanoivat kaikki painottaen joka kirjainta. -Kuollut. Pieni sana, joka kertoo paljon. Joka kertoo paljon, mutta kuinka paljon? -Todella paljon. sanoi Qwaft. -Kuolut, kysyivät jällen kaikki. -Kyllä, sanoi qwaft, joka oli käynyt katsomassa naista, joka oli nähnyt arvostetun miehen. Hän oli käynyt katsomassa sitä naista vuoden ajan joka päivä, aina huhtikuun viidentenätoista päivänä. Mutta kun hän oli tällä kertaa käynyt katsomassa naista, nainen oLi tervehtinyt häntä eri tavoin. He olivat jutelleet arvostetusta miehestä, kumnes he sitten olivat kuulleet kolkutuksen. Sen kylän asukkaat kävivät aina katsomassa naista, joka oli nähnyt Arvostetun miehen, mutta nyt näky oli paljon kookkaampi kuin tavallinen mies koskaan voisi olla. Kuului kolaus, kun teräsmies, tuo rautainen ilmestys, kumautti päänsä ovenkamanaan. -Aina minä unohdan tuon ovenkamanan. Päivää nainen, päivaä mies. -Ar.. Vostettu mies, pääsi naisen huulilta. -Arvostettu mies, pääsi Qwaftin huulilta. -Miten voin olla avuksi? kysyi arvostettu mies. -Tulisitteko kyläämme? kysyi Qwaft. -Totta kai, sanoi Arvostettu mies. -Etkö voisi olla täällä? kysyi nainen. -Aina huomiseen asti, jolloin lähden, sanoi arvostettu mies teräksisesti. -Minä en voi oikein hyvin... Sydän... -Tarvitsetteko apua? Lääkitystä? kysyi Arvostettu mies. -Ky-kyllä. Arvostettu mies oli robotti, vaikka mistä ukaan sitä olisi voinut tietää. Arvostettu mies muisti annostelleensa rouva Wandoman sydänlääkityksen ja muisti täysin määrän, jonka oli annostellut. Ikävä kyllä Arvostettu mies ei itse asiassa ollut saanut lääketieteellistä koulutusta. SE ei tiennyt, että lääke annosteltiin painon mukaan ja että naisten välillä oli melkein kuudenkymmenen kilon painoero ja että he lisäksi kuuluivat eri rotuihin. -Nyt tuntuu hyvältä, sanoi nainen hieman sammaltavalla äänellä. -Hienoa, sanoi robotti, joka ei kyennyt vahingoittamaan ihmistä tai sallimaan tämän vahingoittuvan laiminlyönnin johdosta. -Qwaft, sanoi nainen. -Niin? -Ota tämä riipus! Sen avulla voit kutsua Arvostettua miestä. Qwaft totteli, koska hänestä tuntui, että naisen elämä oli sammumassa. -Sydän! huusi robotti ja antoi lisää lääkettä. Nainen pysähtyi. Nainen pysähtyi ja hänen sydämensä ja keuhkonsa lakkasivat toimimasta. -On vaikea katsella ihmisen kuolemaa, sanoi arvostettu mies värähdellen ja hävisi lyöden päänsä ovenkamanaan ja mutisten mennessään: -Aina sama juttu! -Me emme usko tarinaasi, sanoivat Qwaftin kyläläiset kuultuaan tarinan pääpiirteissään. -Me karkotamme sinut! Qwaft näpelöi riipusta toivoen, että Arvostettu mies palaisi. Mutta mies ei palannut. Koska mies, jumala, niinkuin kyläläiset uskoivat, ei tullut sinä hetkenä, kun häntä kutsuttiin, kyläläiset päättivät karkottaa Qwaftin portista, josta pääsi läpi, mutta jonka läpi menneet ihmiset eivät olleet koskaan tulleet takaisin. Seuraavana päivänä kyläläiset kuulivat outoa ääntä, joka kuulosti surinalta. -Onkohan se jokin vaarallinen eläin? kysyi kylänvanhin. -Ei. Rauhoittukaa, olen ystävänne. Missä on mies, joka kutsui minua? -Kutsui ketä? -Te kutsutte minua arvostetuksi mieheksi, vaikka en ymmärrä miksi, olenhan pelkkä Arvostettu mies. Kyläläisten kielessä arvostettu mies oli "Robotti". -Qwaft? -aivan. Elmor Qwaft. -Me karkotimme hänet koska hän murhasi naisen, joka tunsi Sinut, oi sinä Arvostettu mies. -Hän ei murhannut naista. Hän oli kyllä paikalla kun se tapahtui. Naisella oli heikko sydän ja nainen kuoli huolimatta lääkityksestä, jota annoin hänelle. -Qwaft siis ei ole syyllinen. -Ei. Kutsukaa hänet takaisin! Sillä hetkellä Qwaft ei ollut siinä ajassa. Qwaft oli pakotettu kulkemaan yksisuuntaisesta portista tulevaisuuteen. Se oli näiden ihmisten keino karkottaa epätoivotut ihmiset Pois, jonnekin pois, paluutietä ei ollut. Qwaft oppi elämään 2000-luvulla ja kuoli sivistyksen taannuttua ja papin tapettua hänet, kun hän epäili venäläisiä siitä. -Aikaportti, sanoi Arvostettu mies ihmeissään ja yritti murtaa lukkoa. -Tätä kautta minäkin tulin tänne, mutta luultavasti minä olin viimeinen ja ainoa, joka tästä on koskaan tullut. Arvostettu mies käveli portista. -Arvostettu mies! Emme me sinua halua karkottaa. Mutta Arvostettu mies oli jo mennyt, voimatta koskaan enää palata takaisin. -------Itsemurhaaja
Olen väsynyt, ajatteli Mauri Jolkkonen istuessaan ratapölkyllä ja miettiessään elämäänsä. Hän mietti lapsiaan, vaimoaan, työpaikkaansa ja näiden kaikkien kolmen menettämistä. Vaimo lähti pois jonkun kummallista kieltä puhuvan miehen kanssa lapset mukanaan ja sitten hän oli alkanut juopotella ja lopulta menettänyt työpaikkansa. Toimiston tytöt olivat aluksi valittaneet siitä, että hän haisi aina viinalta. Johtaja ei ollut välittänyt siitä. Sitten hän oli alkanut möhliä. Jokunen vakava virhe johti muutaman työntekijän loukkaantumiseen ja lopulta hän ei enää pystynyt työskentelemään. Johtaja oli koko ajan ollut reilu häntä kohtaan. Johtajaa ei voinut syyttää, valitettavasti. Hän mietiskeli. Työpaikan menetyksestä oli nyt kaksi vuotta. Sitten AA hoitola ja lopulta Sitten, tieto liikenneonnettomuudesta, kun hän oli ollut AA-kerhossa jo aika kauan. Itse asiassa se oli tapahtunut eilen. Vaimo sairaalassa, lapset eivät onneksi olleet mukana. Valitettavasti hän uskoi, että jos vaimo kuolisi - ja sitä hän ei toki halunnut - ei lasten hoitoa uskottaisi hänenlaisensa juopon käsiin. Rata oli hiljainen, kohta tulisi puoli kahdeksan juna, jolla hän yleensä oli mennyt töihin. Hän joi viskipullon loppuun ja asettautui makaaamaan raiteille. Hänen korvansa oli raiteella ja kuuli ääntä: Tasaista kolketta, nopea, uudenaikainen juna lähestyi. Kolke voimistui, kuului jarrujen kitinää ja sitten... Lopullinen isku päähän. ------- sisällys ESITTELY.....................................................................1 Katusoittaja.................................................................2 JUONUT, KAIKKENSA ANTANUT....................................................3 Kertomus jostakin............................................................3 Moukari......................................................................6 Taantuma.....................................................................8 PUHELIN......................................................................11 POTKUT.......................................................................14 TYHJIÖ.......................................................................15 PSYKOLOGIN PAINAJAINEN.......................................................16 HULLUN MIEHEN PAINAJAINEN....................................................17 VERILÄTTYJÄ JA SISÄLMYSPAISTIA...............................................17 SATU pienestä punaisesta patruunasta, joka muuttui luodiksi ja hylsyk- si...........................................................................18 Minä muistan teidät jostakin.................................................18 Rikkinäinen lapio............................................................19 Runo pienestä................................................................20 Herätyskello.................................................................20 MUUKALAINEN JOKA TIESI MILTÄ UNET MAISTUVAT..................................21 PIENI ILOSANOMA..............................................................21 Runo repivästä äänestä.......................................................23 Hoitola......................................................................23 aikahyppy....................................................................24 Mekanismi....................................................................25 Editointi....................................................................27 Tärkeä todistaja.............................................................27 Vararuno.....................................................................29 Uskon voima..................................................................29 Köyhän miehen painajainen....................................................38 Magiaa.......................................................................39 Asenne.......................................................................40 Tunne........................................................................41 Erehdys......................................................................42 Kuri.........................................................................45 Vanhuusjarru.................................................................46 Muutos.......................................................................47 Arvostettu mies..............................................................48 Itsemurhaaja.................................................................50